en kerro sulle mitään siitä mitä nyt on tekeillä

"runouskeskustelusta" ja vaikea kysymys

Seuraavan linkin takana on pitkällistä ja monipolvista, dramaattistakin Varjonyrkkeilyä runouskeskustelusta, jota Kasper Salonen tämän hetken viimeisimmässä kommentissä kiittää, mutta kommentoi: "Kaiken tän luettuani ja mitä moninaisempien ajatusten herättyä tuli mieleen (paitsi että pitäisi mennä nukkumaan) että sopisikohan mulle paremmin muutaman uuden runon lukeminen tai jonkun mun oman tekeleen editointi, kuin tähän keskusteluun liittyminen."

Tämän voisin allekirjoittaa (joskin suluissa lukisi muuta kuin "nukkumaan" ja voisihan sitä lukea uusien sijaan vanhoja runoja).

Nettikeskustelun tukirankana on loputtomasti assosioivien mielien tekstuaalinen yhteenliittymä. Loputtomasti assosioiva mieli ei voi ajatella mitään spesifiä ja tärkeää, pelkistynyttä ja tarkkaa, vaan lähinnä yleisiä aiheita. Kaikki yksityiskohtainen luenta ja analyysi vaatii muutakin kuin loputonta assosiointia. Nettikeskustelun moottorina on tunteellisesti reagoiva persoona, joka kiinnittää itsetuntonsa usein juuri loputtomasti assosioivan mielen kohteisiin. Tämä tukiranka-moottori-koneisto tuottaa taukoamatonta selvitystä (esim. tämä postaus taitaa enimmäkseen olla sitä), joka parhaimmillaan tuottaa puitteita tarkalle ajattelulle, uusille havainnoille ja muulle sellaiselle, mutta itsessään on silkkaa ja loputonta harhaisten minäkuvien ylläpitämistä tunnereaktioiden ajamalla assosioinnilla. Tästä syystä koen, että jonkin runokirjan avaaminen tai muutaman säkeen kirjoittaminen on olennaisempaa kuin runouskeskustelu netissä.

Miten nettikeskustelussa sitten voisi paneutua johonkin tunteellisesti vähemmän automaattiseen ja ajattelultaan tarkempaan kirjoitteluun?

Lisäys:
"Emme voi olla toistemme itsetunnot", kirjoitin jossain - ihanteellisessa keskustelussa kukin on itse vastuussa reaktioistaan ja ilmaisuistaan - mutta keskustelu ja ajattelu on silti jotakin enemmän kuin itseriittoisten yksilöiden vaihtoa. En sanoisi, että keskustelu jaettua ihmisten kesken, koska sen kokonaisuus nimenomaan ei ole jaettua. Ihanne... (Tämäkin kaipaa lisäyksiä, ehkä myöhemmin, ehkä ei.)

Lisäys 2:

Tärkeää julkisessa taidekeskustelussa olisi erottaa yksityinen persoona ja julkinen työ, ja jos se tuntuu mahdottomalta, synnyttää niiden välille mahdollisimman vähän negatiivisia kierteitä ylläpitävä suhde. Mikä on kirjallisen työn päämäärä? Suhteessa päämäärään voi nähdä, mitä tarvitsee tehdä ja mitä ei.

pallo on luutiillä

Monikeskistä kirjallisuuskeskustelua on syntynyt tuoreessa Luutii -blogilehdessä. Kulmauksensa Luutiissä on Maaria Pääjärvellä, Ollipekka Tennilällä, Aleksis Salusjärvellä ja Risto Niemi-Pynttärillä. Kaikki blogit ovat mainioiden miniesseiden alustoja.

Pääjärven Luutu ja Salusjärven Valvontakomissio tuntuvat olevan dynaamisia runouskeskustelun - anteeksi vain - vahtikoirankoppeja, joista tarkkavainuiset ja aina valppaat blogistit haistavat ja haukkuvat kritiikin puutteita, runouden määrittelyn mahdottomuuksia, kirjallisuusinstituutioiden onttouksia ja muita minuakin sairaalloisesti kiinnostavia sanataiteellisia puitteita. Omankin kirjoittamiseni kanssa he jakavat perustavan ongelman: yksityiskohtaisen luennan vähäisyyden verrattuna hivenen teoreettiseen yleistason lätinään. Pääjärvi ja Salusjärvi lienevät kuitenkin kiinnostavimmasta päästä tällaisessa blogiesseistiikassa.

Tennilän Valkoisen kohinan ote on jokseenkin pelkistetympi, hitaampi ja jollain tapaa sivustakuiskaava suhteessa "keskusteluihin". Tämänkaltaiseen suuntaan koen itsekin vetoa nettikirjoittelussa, vaikka nytkin vain esittelen lyhyesti ja ylimalkaisesti jotain blogeja.

Niemi-Pynttärin Kun kirjoitan -blogin näkökulma kulttuuriin ja kirjallisuuteen on laajempi siinä mielessä, että aiheet eivät painotu ollenkaan tämänhetkiseen runouskeskusteluun, vaan pikemmin proosaan ja maailman aktiiviseen kuvitteluun. Ynnä muuhun.

Mutta lue toki itse.