ntamosta

Koska minäkin käytän elämäni kallisarvoisia minuutteja lukien keskustelua ntamosta (Laadunvalvontayksikössä, Antiaikalaisessa, Neonvaloissa), sen sijaan, että pesisin ikkunoita, rakentaisin kompostia, kävisin sienessä, istuisin aloillani, kirjoittaisin kritiikkejä, lukisin läksyjä tai kävelisin syksyvalossa, voin yhtä hyvin myös kirjoittaa aiheesta päästäkseni siitä:

Ntamo julkaisi 2007 esikoiskirjani Tule on minun nimeni. Valitsin ntamon nopeuden ja luotettavuuden vuoksi. Luotettavuus on tietenkin subjektiivinen ja petollinen adjektiivi, pelkkä vaikutelma.

Nopeus taas monen mielestä ei kuulu runouteen; vaikkapa Vilja-Tuulia Huotarinen toteaa: "- - nopeaa 'reagointiaikaa' en toivokaan, mikäli se tarkoittaa sitä että kirja pitäisi tuutata ulos aina kun se on kirjoittajansa mielestä valmis". Osa esikoiskirjani lukeneista ovat varmasti sitä mieltä, että sen olisikin pitänyt jäädä kypsymään - kuulun itse siihen lukijoitteni joukkoon, jolle Tule on minun nimeni hämäryyksineenkin on elävä kirja.

Käsiksen valmistuttua ei Suomessa ollut kuin kaksi julkaisijaa, jotka näin kirjalleni mahdolliseksi: Savukeidas, jonka Hytönen oli osoittanut erityistä kiinnostusta tekstejäni kohtaan, ja ntamo, joka ällistyttävällä meiningillään houkutteli. poEsia näyttäytyi silloin liian helsinkiläisenä tai jotain sellaista, enkä lähestynyt heitä. Muut pienkustantajat eivät kiinnostaneet. Suuremmat kustantajat olivat jo osoittaneet joko, etteivät runoni niille kelpaisi, tai jos olivat kiinnostuneita, mitään ei tulisi tapahtumaan pitkään aikaan. Olin kyllästynyt siihen, että runoni olivat "kiinnostavia", ja siihen, että mahdollinen palaute, jota ilmeisesti oli kirjoitettu, jäi järjestelmällisesti saapumatta.

Tiesin lisäksi aivan riittävän monta tapausta, joissa ison kustantajan kustannustoimittaja ei sitten ollutkaan voinut tehdä kustannussopimusta kirjasta, joka oli keskusteluissa aiottu julkaistavaksi. Olin lukenut monien kirjoittajien erinomaisia käsikirjoituksia, joita kukaan ei ollut julkaissut, vaikka samaan aikaan ilmestyi runouskäsitykselleni yhdentekeviä esikoisia ja muita runokirjoja. Oli selvää, että kustannusmaailma jarrutti, ja oli selvää, että harvoista runouden kustannustoimittajista vielä harvemmalla oli maku ja ymmärrys, josta olisi minulle runoilijana mitään hyötyä. (Jos tämä kuulostaa arrogantilta, mitä se ehkä onkin, voi kysyä, että kenen runouskäsitykseen, jos ei omaansa, tulisi luottaa? Nimim. "arvostettu kriitikko".)

Niinpä en epäröinyt tarttua tilaisuuteen, kun Leevi Lehto Kuopion äänirunousseminaarin aamuna kertoi lukeneensa runoni yön aikana ja olevansa valmis julkaisemaan kirjan. Tietyistä editoinneista puhuttiin, mutta hän syystä tai toisesta veti minulle epäselviksi jääneet aikeensa pois. Itse muokkasin joitakin tekstejä vielä hieman. Ja, mikä ei olisi onnistunut kenties missään muussa kustantamossa, tein juuri sellaisen kannen kuin kirjaan kuuluu. Se on kaunis.

Oli epävarmaa, saako esikoiskirjani minkäänlaista huomiota, ntamo kun oli vielä aivan uusi julkaisija, mutta lopulta kritiikkejä tuli ihan mukavasti ja kirjastot hankkivat kirjaa kokoelmiinsa.

Viime maanantaina ntamo julkaisi toisen runokirjani Aloitan alusta. Alan laulaa. Leevi Lehto julkisissa puheenvuoroissaan painottaa, ettei toimita kirjoja, mutta yhteistyöni hänen kanssaan todistaa, että vaikkei hän ole puuttunut mihinkään julkaisemaansa tekstiini, hän on ollut erittäin valikoiva sen suhteen, mitä hän julkaisee.

Leevi on voimakkaastikin vaikuttanut runoilijantyöni julkiseen osaan, eikä ole "tuutannut ulos" kaikkea kirjoittamaani. Kirjoitan todella paljon. Hän on myös ollut avoin keskustelemaan valikoimisensa periaatteista, tekstieni kirjoittamattomista mahdollisuuksista, siitä mikä on runoissani elävintä, eli monin tavoin teksteistäni suhteessa hänen runouskäsitykseensä. Työskentely on ollut erittäin antoisaa. Kohdallani Leevi on (poikkeuksellisesti?) toiminut kustannustoimittajana lähes perinteiseen malliin. Tämä on runoilijantyöhöni liittyvä kokemus ntamosta julkaisijana.

Kriittinen keskustelu ntamosta ja kirjallisesta julkisuudesta ja kustannusmaailmasta on tarpeellista. Mikä ntamossa minua voisi häiritä, on sen kiteytyminen Lehdon kirjallisen persoonan ympärille. Kuten Aleksis Salusjärvi Laadunvalvontayksikkö-blogissaan kirjoittaa: "'Taideteoskokonaisuuksien' sijaan itse Lehto tuntuu korostuvan (kuten tässäkin tekstissä). Kustantajan ja taiteilijan roolit eivät sulaudu toisiinsa ollenkaan saumattomasti – brändiksi on teosten sijaan asettunut kustantaja Leevi Lehto."

Tätä problematiikkaa haastan Leevin pohtimaan käytännössä; miten toimimalla ntamon kirjat näkyisivät paremmin, tarkemmin ja laajemmin ntamon tai "Leevi Lehdon" takaa? Kenties Kirjantamo-verkkokauppa on eräs tällainen toimi.