keskiviikko 16. syyskuuta 2009

väärinkäsitys pelastaa maailmankuvan


Jonathan Z. Smith kirjoittaa muistiinpanojeni mukaan jossakin esseessään, että 1300-luvulla mongoolit ja 1500-luvulla "Amerikan" alkuperäisväestö eivät olleet kristityille eurooppalaisille yllätyksiä ja käsittämättömyyksiä, sillä heidät voitiin sijoittaa raamatullisklassiseen etnografiaan. Esimerkiksi Khan voitiin mieltää Haamiksi, Nooan pojaksi. Koska maailmankuvaan todella mahtumaton vieras käsitettiin väärin, se voitiin selittää maailmankuvan puitteissa ja maailmankuva ei horjunut - vaikkakin alkoi hiljalleen kulua, sillä kun vieraus otetaan haltuun, se alkaa vaikuttaa käsitysruumiin sisäpuolisena vierasesineenä. 

Samalla tavalla käsitämme juuri nyt väärin monia asioita, luullakseni vaikkapa monien eläinlajien merkityksen. Ja sama koskee spekulaatioita maapallon ulkopuolisista sivilisaatioista: ne lähtökohtaisesti mielletään sivilisaatioiksi ihmisyhteiskuntien tapaan, vaikka, jos niitä on, ei ole mitään syytä olettaa, että niiden tapa olla olisi jotakin ajattelemaamme. Tuntematon on ikään kuin jo selitetty, sillä kaikki mytologiat ja maailmanselitykset sisältävät riittäviä epävarmuuden riekaleita, joiden olennainen merkitys on juurikin kietoa ilmaantuvat yllätykset sisäänsä ja peittää ne tuttuudella.

1 kommentti:

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

Nerokkaasti tekstin aihetta sivuava kömmähdys tapahtui, kun julkaisin sen ensi kertaa: olinkin kirjoittanut sitä aivan toiseen, ei-julkiseen ryhmäblogiin, aavistamatta lainkaan: jokin ennakkokäsitykseni -- että kirjoitan omaan blogiini ja että osaan suvereenisti painaa oikeaa nappia -- esti minua havaitsemasta, että kirjoitin lähtökohtaisesti jonnekin muualle kuin aioin. Havaitsin tämän vasta, kun avautui näkymä jonnekin muualle kuin piti. Ehkä tämä "näkymän avautuminen jonnekin muualle kuin piti" on juuri sen kauhun lähde, mitä vieraiden elämänmuotojen ja -tapojen äärellä tunnetaan, kun niiden vieraus viimein, usein juurikin vahingossa, havaitaan ja joudutaan (hetkellisesti) tunnustamaan. Se on myös ihmetyksen ja innostuksen, "raa'an uteliaisuuden" (Tennilä: ololo) kokemuksen lähde ja perusta eli syvyys.