Turku kulttuurikaupunkina - ohikulkijan näkökulma
Tänään kuljin Aurajoenrantaa ja Titanik-gallerian kohdalle kerääntynyt pieni ihmisjoukko veti huomioni puoleensa. Mielenosoitus Turun taiteilijoiden työtilojen puolesta oli alkamassa, samaan aikaan kuin jonkinlainen Turun kulttuuripääkaupunkihankkeen juhlaesitys käynnistyi Teatterisillalla. Mielenosoitus oli varsin rauhallinen ja katosi väkijoukkoon, joka oli tullut seuraamaan esitystä. Esitys sinänsä oli yhdentekevän oloinen pyrotekniikkaa ja kovaäänistä konemusiikkia yhdistänyt hässäkkä, jonka ohi kuljin poistuttuani mielenosoituksesta.
On selvää, että Turun kulttuurikaupunkius on rakenteeltaan vinoutunut. Taiteen ja turkulaisen kulttuurin kannalta merkityksettömiä spektaakkeleita ja epämääräisiä juhlapuheita pyöritellään samalla kun esimerkiksi taideopetus ja ruohonjuuritason taiteellinen työskentely ovat vailla kaupungin tukea. Tästä lisää esimerkiksi turkulaisten taiteilijoiden (Titanikin kannatusyhdistyksen) Verstas-blogissa.
Kiinnostavaa on myös se, että Verstas-blogissa ei mitenkään noteerata Turku Euroopan alakulttuuripääkaupungiksi -touhua, tai toisinpäin. Ulkopuolisena tarkkailijana, jota turkulaisen taiteen tila kuitenkin kiinnostaa ja koskettaa myös henkilökohtaisesti, ihmettelen, mikä on syynä, etteivät eri näkökulmista taidetta tekevät ihmiset tee yhteistyötä.
Ovatko "(nuorten) alakulttuuri" ja "taiteen ammattilaisuus", tai "ammattilaisuus" ja "aktivismi", muka jotenkin ristiriitaisia tai toisiinsa liittymättömiä alueita? Onko kyse jostain niin triviaalisesta, mutta yleisestä ongelmasta kuin näiden ryhmien välisestä ikäerosta? Suomessahan on helppo elää ilman sen kummempia kontakteja eri-ikäisten kanssa, jos ei satu olemaan perheellinen tai yhteydessä sukuun. Tätä voi pitää melko perverssinä seikkana.
Taideslummi, joka oli tämän alakulttuuripääkaupunki-hässäkän järjestämä mielenosoitus aiemmin syksyllä, pyrki samaan päämäärään kuin Titanikin kannatusyhdistys: herättämään Turun kaupungin päättäjät itse aiheuttamaansa taiteen tilapulaan. Taideslummissa kiinnostava piirre oli kuitenkin se, että paikalla viettivät eniten aikaa lähinnä Turun ulkopuolelta tulleet ihmiset. Tai näin minulle kerrottiin kun yhtenä iltana siellä kävin kylässä.
4 kommenttia:
Hei Jonimatti
Toivottavasti taiteilijoiden mielenilmaus ei kaikilta "kadonnut väkijoukkoon" - menimme Auransillalle ja olimme siinä jonkun aikaa kynttilöinemme. TS:n kuvaaja ainakin löysi meidät! (kuva on verstas blogissa).
Se on kömmähdys ettei verstas blogissa ole linkkiä alakulttuurisivuille - olemme toki olleet sähköpostiyhteydessä, meidänkin korsi on keostossa jne.
Tavoitteet ovat yhtäläiset ja olisi kiva tehdäkin jotain yhdessä.
Verstas blogi keskittyy kuitenkin vain tähän työtila asiaan ja sitä sivuten toimeentuloon jne.
Muut sivut kuten vaikkapa Titanikin sivut jne ovat sitten enemmän taidejuttuja...
Ikäerokin varmaan joskus aiheuttaa jotain ongelmia kommunikaatiossa, mutta toivotaan ettei nyt sentään mitään segregaatiota!
Hommat ovat meillä Suomessa (ja Turussa) joskus turhan eriytyneitä.
Taideslummista olisi kiva joskus keskustella, valitettavasti en itse päässyt paikanpäälle. Jotkut taiteilijat kokivat tapahtuman hieman outona, kun täällä Turussa ammatti-ihmisiä ihan oikeasti uhkaa työskentely taivasalla ja työtilat ovat slummeja.
Vanhalla jo tuo kylmä kolottaa luissa ja nivelissä :=)
kellukkeen ja verstas blogin puolesta: tuike
Hei! Kuullostaa oikein hyvältä, jos olette olleet yhteyksissä. Puolisatunnaisena tarkkailijana en tuota toki tiennyt.
(Tietysti voisin kysyä, että miksi itse olen vain sivustaseuraaja tällaisissa jutuissa - miksen itse osallistu enemmän (mihin).)
Taideslummi herätti kyllä minussakin ristiriitaisia ajatuksia, vaikka toisaalta mikä tahansa tuollainen tempaus ja ponnistus on minusta lähtökohtaisesti kannatettava.
Toivottavasti työtilojen saanti Turussa paranee pian ja konkreettisesti.
no siis, taideslummi oli vertauskuvallinen näytös, että taide on Turussa ajettu slummiin. Ja taiteilijat asettivat itsensä siinä konkreettisesti, näkyvästi ja nöyrästi juuri siihen asemaan, mihin kaupunki on heidät ajanut, jotta päättäjät näkisivät omin silmin. Ihmettelen ettette vaikuttaneet oivaltavan tätä...
Mikä ihme taideslummissa muka oli ristiriitaista?!
Hei anonyymi,
Eräs ristiriita tietty oli se, että turkulaisen taiteen tilaa kommentoivaa tapahtumaa ylläpitivät pääasiassa ei-turkulaiset taiteilijat. Näin ainakin ymmärsin taideslummissa joidenkin kanssa keskusteltuani.
Tietenkin tuo, että taideslummi oli vertauskuvallinen esitys jne. oli täysin ilmeistä, ja aivan asiallinen kannanotto.
Muut ristiriidat, joita taideslummissa minusta oli, ovat ehkä enemmän henkilökohtaisia, enkä tiedä, onko niillä mitään merkitystä kenellekään muulle.
Sanottakoon vielä selvyyden vuoksi, että esityksen perusidea ja rakenne olivat minusta hyvät.
Lähetä kommentti