Vauhko mieshenkilö oli tottunut näkemään heijastuksisss kateellisten jumalten valtakunnan välkkeitä, arvioimaan askeliaan ja vitsiensä tehoa niiden mukaan, ja mitä vielä mutta sen myötä ja alati hän katsoi peiliin. Ja nytkin. Siellä kihisi. Sitten kuin verho olisi vedetty oli siinä mustakaapuinen nainen, outo nunna, ja vielä kädessään mela! Mitä vainoa? Nunna ja mela? ”Lähdemme tosta ylittämään vettä. Jätä touhusi ja astu kanoottiin. Vuotaa se mutta ei tässä paluumatkaa ole tulossa.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti