puhe tiistaina Telakalla

 

Esiinnyin tiistaina Telakalla. Koen vähän hankalaksi tämän koronapassi-homman, väestön jaottelun niihin-jotka ja toisiin-jotka-ei. Väliaikaisena ja rajoitettuna menköön. 

Tässä aamun "lehteä" lukiessani huomasin että Bell Hooks on kuollut, suosikkifeministini. "Kevyet mullat" sanoi työhuonetoveri. Sitten Korean sota ja Vietnamin sota kävivät ylitseni muutaman virkkeen kuohuna, enkä voinut keskittyä hommiin. Ja palasin. Mutta, nojoo, kirjoitin Telakan esitystä varten puheen, tässä:

 

14.12.2021 Telakalle

Kirjoitin meille pienen puheen:

Alunperin me olette pehmeitä

Kaikki pehmeä hengittää

Meillä on ollut pehmeä kohta

niskakuopasta leuankärkeen

ja leukaperästä leukaperään

salmiakkikuvion tai pitkulaisen timantin muotoinen

joka lepää selkärangan varassa

Kaikki pehmeä hengittää

Meillä on ollut pehmeä kohta

pyöreä laakea

alimpien kylkiluiden välillä

kuin kostea meduusa

uidessaan sykkivä

tai teltta

jonka peruspilari on selkäranka

Kaikki pehmeä hengittää

Meillä on ollut pehmeä kohta

lantion maljassa

istuinluiden välillä

ja häpyluusta häntäluuhun

vuorovesiallas, merenpoukama

jonka suolaisesta vedestä jyrkkä kallio selkärankana kohottaa meidät pystyyn

Kaikki pehmeä hengittää

Pehmeänä otamme vastaan

koemme kaiken kuin märkä rahkasammal

siihen astuvat olennot

Kovina, jännityksessä

me jaksamme kantaa

kipua, kärsimystä

ja ajatuksia

Meillä on paljon ajatuksia

Monet niistä olivat meille hyvin vieraita

täysin naurettavia, ennenkuulumattoman mahdottomia

kaksi vuotta sitten

Mikä meidät saa niitä ajattelemaan

Kenen ajatuksia ne ovat?

Mikä tänään käy päinsä

ja kenelle?

Ja kenelle ei

sekä miksi?

Kuka siitä saa tietää ja miten?

Kuka ajattelee?

Kaikki pehmeä hengittää

Kolmekymmentävuotta ja rapiat sitten kirjoitti Mirkka Rekola

kylmän sodan päättyessä

ja persianlahden sodan alkaessa

pitkän runon Helsingin Sanomiin

Mikä siinä ajattelee?

Luen sen nyt teille

”Pettymyksen aika”

HS 26.1.1991

(...)