Aava Uusikuun Vedessä palaa ja Rekolan esikoisen rytmien paljastuminen

Aava Uusikuun Vedessä palaa -levy (2011), joka on tehty Mirkka Rekolan samannimisen esikoisteoksen (1954) runoihin avaa ainakin minulle näiden runojen maailmaa merkittävällä tavalla. Nimittäin, koska olen kasvanut sisään moderniin runoon ja sitten sen murtumaan johonkin muuhun (post- tai kokeelliseen, tai mitä se nyt olikaan joskus 2006 kieppeillä), ei minulle Rekolan kahden ensimmäisen teoksen modernia ja vanhempaa mitallista runoa yhdistävä poetiikka ole kovin luontevasti aukenevaa. En lukemalla ilmeisesti ymmärrä runojen rytmiä, huomaan, nimittäin Uusikuun musiikin rytmeihin ja melodioihin puettuna runojen rytmit ja siksi myös merkitykset ja vivahteet nousevat ymmärrettäviksi ja koettaviksi. Levy on muutenkin kuullakseni suomenkielisen kevyen musiikin parhaimmistoa, ihan riippumatta miltä vuosikymmeneltä vertailukohtia haetaan. Parhaat klassikot ja hienoimmat mestariteokset vain ovat samalla tasolla.


Rekola on itse sanonut levystä näin:

"Olin erittäin ilahtunut kuullessani nuoruuteni runoja esitettävän näin omaleimaisella tavalla. Laulujen tuore toteutus sai minut kuuntelemaan niitä ilman varsinaista nostalgiaa. Erityisesti minua ilahduttivat Aava Uusikuun ääni sekä laulujen melodiat ja rytmit.

Runojeni tunnelmat tulevat hienosti esille näissä sävellyksissä. Levyllä jokainen ääni, sana ja tavu tuntuvat olevan juuri oikeilla paikoillaan – luontevasti ja pakottamatta."