Juhani Tikkanen - kiitos vain - toteaa "Blogissaan Joutsijärvi kehittelee sellaisia kuvia että niiden edessä sitä vaan hiljenee, ja lukee." Sen johdosta pohdin tähän ääneen, että pitäisikö tämän blogin aineksesta siis koota jokin tiiviste, kokonaisuus, irrottaa kudosnäyte, tai muuta? Olisiko siitä jotain etua näille teksteille?
3 kommenttia:
Liittyy Ilkko Koposen filosofiaan, että mikä tässä maailmassa on pysyvää.
Multa yksi oma blogini suljettiin. (Elisan wippies-blogini lopetti, ei kai tuottanut toimitusjohtajalle tarpeeksi bonuksia?)
Kun bitiltä viedään elämisen meininki niin mitä siitä jää jäljelle?
Sen takia ainakin jotain ainakin joistakin hyvistä blogeista ym. pitäisi olla jossain tallessa myös paperinen versio?
Ja mitä pysyvää on paperissa. Mitä ihminen muistaa? Hehkuvan näyttöruuden tulevaisuus?
Jollei nyt ihan kiveen kaiverrettuna, tai pronssiin valettuna.
Vanhat kiinalaiset nikersivät kananluihin joitain juttujaan. Ovat säilyneet muutaman myllerryksen yli.
Toisaalta mikä täällä maailman runoudessa niin uutta ja vallankumouksellista on, vuosituhannet runoissa ihan samaa voihketta ja valitusta ja toisaalta iloa ja hihkuntaa. Aina uudelleen ja uudelleen.
Mutta toisaalta jo sadassa vuodessa sanojen sisältölatauskin muuttuu, eli samalla nykylukija luulee että täähän on tuttu juttu. :-)
Maonkin runot tuntuvat niin kovin tutuilta. Konfutselaisilta siis.
Elämäkö on? Ainakin se on lyhyt.
(Lapsen paita on lyhyt siksi että paitatehtaat säästävät kallista kangasta?)
Pysyvyys on kysymys. Moni asia saa mennäkin, unohtua. Pienikin ilmaus on tuhannen luennan lähde. Joskus löytää luita metsästä. Kirjoja harvemmin.
Pitkin matkaa olen aika ajoin lukenut runojasi. Nyt en muista tai ole lukenut oletko niitä julkaissut kokoelmissasi.
Julkaisu facebook- ja blogiteksteistä paperille olisi talteenotto tulevaisuudelle. Kuinka kauan blogit ovat olemassa? Kun ylläpitäjää painaa Delete-nappia niin häipyvät.
On pikkujuttu että jotkut tekstit oleilevat erilaisina hehkuvalla näytöllä kuin paperilla. Mutta paperi säilyy jonkin verran pitempään kuin haparoivat bitit.
Bitit -- brexit
Itse tein joskus vanhanaikaisia pikkuisia vihkoja joistakin jutuistani. Mulla oli jopa hauskaa niiden kanssa. Niitä rupesi olemaan niin paljon, ja kaikkiin en nopeasti onnistunut saamaan ISBN-numeroa, ja en ole pieneen aikaan tehnyt niitä. Monet eivät myöskään arvosta pientä vallankumouslaulujen kokoista vihkosta tekstiksi. Pitäisi olla piiskatun hevosen selkänahasta kannet ja katinkullasta kansitekstit?
Runous ei hirveästi tunnu ketään julkisesti enää edes kiinnostavan.
Mutta se ei minua haittaa, kunhan tästä saan pari muuta hommaa taustalta pois niin täytyy tehdä jotain, edes itselleni!
Lähetä kommentti