tiistai 22. maaliskuuta 2016

"Runo puhuu meille"


Vesa Haapala sekä 5 muuta kriitikkoa kirjoittavat tämän vuoden ajan pääkaupunkiseudun kirjastojen nettisivuilla Runo puhuu meille -otsikolla kritiikkiä uusista runokirjoista. Pitkäjänteisen ja yhteenkutoutuvan oloista runonluentaa, jollaista mieluusti näkee nyt kun kritiikki-instituution perinteiset kanavat ovat tukkeutumassa. Haapala aloittaa Jyrki Kiiskisen uudella, johon ilmeisesti tulee vertaamaan seuraavaksi Olli Heikkosen uutta kirjaa toiston teemalla. Tällaisia laajempia kirjallisia kaaria kokoavia kriittisiä luentoja nähdäkseni tarvittaisiin paljon enemmän kuin mitä niitä kukaan jaksaa kirjoittaa tai maksaa niiden kirjoittamisesta. Ja kenties vielä perusteellisemmin kuin ko. kritiikkisarja tulee tekemään. Myös keskustelu kritiikeistä tai teoksista kritiikkien valossa tai kritiikkejä vastaan, ja niin edelleen, olisi runoudelle/kirjallisuudelle laajemmin hyödyllistä, joskaan ei kovin tavallista täällä.

Mielenkiintoista on myös kirjaston valinta ottaa roolikseen kirjallisuuskritiikin isännöinti. Tämä on hyvä asia - onhan kirjastoissa jo pitkään kehitetty kirjallisen toiminnan ulkoisia asioita, miksei siis voisi kehittää kirjallisen kirjaston luonnettakin.

Keskustelun puuttuminen on eräs syy miksi en itse ole kritiikkejä tehnyt juurikaan sitten vuoden 2009 tai -10. Nyt hitaasti tunnustelen kriitikon roolin mielekkyyttä ja toimintatapoja, erityisesti siihen ajaa ystävien ja kollegoiden toistuvasti esittämät kysymykset, "etkö sä enää kirjoita kritiikkejä?", "ootko ajatellut vielä kirjoittaa kritiikkejä?", "etkö sä ollut kriitikko?".

12 kommenttia:

Vesa Haapala kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Vesa Haapala kirjoitti...

Moi, ja kiitos asian esille ottamisesta. Olen samaa mieltä siitä, että kritiikin tilaa on syytä kohentaa ja että sille on syytä etsiä uusia väyliä. Kyseinen proggis on luonteeltaan isolle yleisölle suunnattu ja runoutta esittelevä, joten aivan syvimpiin syövereihin ei päästä, mutta jonkinlaista pitkäjänteisyyttä syntyy. Toivottavasti vastaavia hankkeita kehitellään tulevaisuudessakin ja ne löytävät yhteisiä päämääriä ja voimavaroja toisistaan.

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

Joo, no luulen että tarvittaessa noihin kevyempiinkin juttuihin saa äkkisyviä lauseita. Eihän sen syöverin välttämättä tarvi kuin paistaa tavujen välistä. Tietty joskus täytyy myös laskeutua hitaasti, ilman tiheyden ja lämpötilan kutakin värähdystä ja tuulahdusta analysoiden, ja jos se nyt ei tuossa kritiikkisarjassanne toteudu, ei sen tarpeellisuus siitä vähene.

Vesa Haapala kirjoitti...

Jep, uskon kyllä että isojakin kysymyksiä (ja tärkeitä huomioita) voi esittää yleiskielellä ja siten että yleisökin ymmärtää niiden arvon ja sen mihin niillä tähdätään. Ja eihän sitä tiedä, vaikka jatkettaisiin jollakin kokoonpanolla ja jopa uusin painotuksin, jos projekti osoittautuu hedelmälliseksi.

Vesa Haapala kirjoitti...

Vielä: keskustelu kritiikistä on jäänyt maassamme harmittavan ohueksi. Tai onhan puhetta ja hyviä keskustelunavauksiakin ollut (esim. NV, Tuli & Savu jne.), mutta pääasiallinen keskustelu, joka syntyy spontaanisti, on tyypillisimmillään ollut jankuttavaa ja hyvin vähän sellaista, jossa on opittu toisen näkökulmasta.

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

Valtaosa kriitiikkeihin liittyvästä keskustelusta on varmaan yksityistä. Kriitikkona koin itse omituiseksi sen, että toisinaan kun arvioin jotain päivänpolttavaa teosta, ja saatoin käsitellä teosta ankarastikin, minkäänlaisia kommentteja kritiikkeihin ei pääasiassa tullut. Joskus kävin jonkun sähköpostikirjeenvaihdon tuon tai tämän runoilijan kanssa, mikä kai oli hyvä sekin. Kuitenkin kriitikon työssä olisi hyvä käydä julkista keskustelua kritiikin lähtökohdista, lukutavoista, johtopäätöksistä ja siten myös teosten poetiikoista, toimintatavoista, lukijasuhteista, päämääristä, aikaansaannoksista lukijoissa ja sen sellaisesta. Teokset ja kritiikit saavat olla liian rauhassa yksinään.

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

Tosin, en muista itsekään juuri kommentoineeni kritiikkejä, joten mitä oikeastaan odotan? Toisenlaista kirjallisen vastaanoton kulttuuria, ilmeisesti.

Vesa Haapala kirjoitti...

Minusta tällaista keskustelua käydään lähinnä lukijablogeissa ja varmasti jonkin verran myös yksityisesti.

Luulen, että maassa on vallalla sellainen etiketti, että kirjailijan ei pidä mennä kommentoimaan saamaansa kritiikkiä. On ikään kuin tyydyttävä osaansa, olipa kritiikki sitten osuvaa tai ei.

Varmasti usein onkin järkevää, ettei asiaan millään tavalla puutu. Toisaalta voisi olla hyvä, että kritiikin perustoja avattaisiin julkisestikin. Tämä käy itsellä mielessä silloin, kun itse on lukenut saman teoksen ja näkee, että kriitikko on liimannut teoksen päälle vain oman käsityksensä, jota toistaa miltei teoksesta riippumatta, ja oman aina samana pysyvän käsittelytapansa.

Nykyään lehdillä on verkkoversionsa ja mahdollisuus kommentointiin, mutta harvoinpa sitä käytetään. Joskus olisi ihan aiheellista ja virkistävääkin. Kukaan ei voi kuitenkaan väittää, etteikö kritiikeillä olisi merkitystä lukijoiden käyttäytymiseen, varmasti on, ainakin jos ajatellaan isoimpia foorumeita.

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

Jotenkin noin. Ehkä mun fantasiassani teoksista/poetiikoista/käytännön poeettisista ratkaisuista keskusteltaisiin ei välttämättä vain tekijän-kriitikon välillä, vaan jollain vähän laveammalla lukija-kollega-tms joukolla. Ja keskustellaankin, yksityisesti. Ehkä se riittää.

Kahdessa tapauksessa mun kritiikkejä kyllä julkisestikin käsiteltiin yksityiskohtaisesti, toinen oli Aronpuron Lehmän henkäykseen liittyvä, joka muuten lienee tää http://kalevalamitta.blogspot.fi/2008/11/kari-aronpuro-lehmn-henkys.html - mutta kommentti oli suomi24.fissä, mikä oli hauskaa. Toinen oli Teemu Mannisen jossakin proosarunoa käsittelevässä esseessä (en muista tarkemmin missä), jossa hän lainasi ehkä Vilja-Tuulia Huotarisen esikoisen kritiikkiäni, jossa totean jotain "sadullisen proosarunouden rytmistä", mihin Teemu totesi, ettei sellaista olekaan. Hän ei viitannut minuun siinä, veikkaan että lainaus oli löytynyt googlella "proosarunon rytmi", tms. En näihin keskusteluihin itse osallistunut - liekkö sama häveliäisyys kuin että kirjailija ei kommentoi kritiikkejään. Proosarunon rytmistä olisin voinut täsmentää jotain... eihän "sadullisella proosarunolla" tietenkään mitallisessa mielessä ole rytmiä, mutta jonkun lukemispoljennon ja -tunnun vähemmän konkreettisessa mielessä semmoisen kyllä voisin osoittaa nimenomaan 2000-luvun proosarunoudesta. Ja tuo toinen, Aronpuron runojen käsittämättömyyden kerrokset, se on kyllä ihan tarkka, vaikka vähän ehkä pinnaltaan hämmentävä lausahdus. Muita vastaavia en nyt muista, joo, hyvät pääsiäiset!

Maija Katariina Jelkänen kirjoitti...

Hei,
olen ilolla seurannut alkanutta Runo puhuu meille-projektia, ja mukavaa, että postasit siitä Kettu " ) Kun projektista tiedotettiin, se hieman harmitti, että mukana olevat kirjoittajat ovat Penjami Lehtoa lukuun ottamatta pääkaupunkiseudulla asuvia ihmisiä. Ymmärrän kuitenkin, että hankkeeseen sisältyvien, Helsingissä järjestettävien yleisötilaisuuksien vuoksi lienee käytännön syistä helpompaa, että kirjoittajat ovat enimmäkseen pääkaupunkiseudulta.
Toivon silti, että Helmetin verkkosivuilla julkaistavat tekstit löytävät lukijoita myös Helsingin ulkopuolelta, kun laatu on sarjan aloittaneista Vesa Haapalan teksteistä päätellen laadukas. Jään innolla seuramaan hanketta, sillä runoutta ja kritiikkiä avaavalle ja keskustelua generoivalle toiminnalle on vahva sosiaalinen tilaus. Valoisaa kevättä!

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

Hei Maija, ja hauska kuulla sinusta. Itse ajattelisin, ettei tässä kohden ole niin suurta väliä, mistä kirjoittajat ovat, vaan sillä mitä he kirjoittavat - vaikka jonkinlainen maantieteellinen hajonta voisi kai tuoda jotain näkökulmien moneutta esiin, mikä voi jäädä paitsioon ... ei yksi sarja kritiikkejä voi kuitenkaan ottaa vastuuta koko kentästä muutenkaan. Miten tuo mainitsemasi sosiaalinen tilaus kannaltasi näkyy?

Maija Katariina Jelkänen kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.