kuvitelman arvoinen muistuma

Kirjoitan tekstinkäsittelyohjelman uudelle riville: "--> potilasr" ja ennen kuin ehdin poistaa ohilyöntiä muistan Nukarintien ja Opintien risteyksen Jokelassa. Käsittämätöntä. Miten juuri tuo kirjoitusvirhe laukaisi juuri tämän muiston? En ole käynyt Jokelassa moneen vuoteen. Kuvittelen, että selityksenä täytyy olla ympäristön samankaltaisuus. Muistikuvassani olen ilmeisimminkin autossa matkalla Jokelan rautatieasemalle, auto ylittää aivan kohta Opintien. On loskainen syystalven tai kevättalven päivä. Juuri nyt istun Turun kaupunginkirjaston uuden osan ylimmässä kerroksessa  Nyt on ensimmäisten kevätpäivien aika, ja loskaa. Vasemmalla alhaalla näkökenttäni neljänneksen kohdalla Linnankadun autoliikenne sujahtelee eestaas. Jalassani on hivenen kosteat kengät. Ehkä autossa istuessani oli samanlaista. Ehkä olin samalla tavalla noin tunti sitten syönyt lounasta. Kengät ovat toiset. Kenties on samanlainen valo, puolipilvistä, lähes varjotonta mutta hyvin valoisaa. En kuitenkaan voi keksiä kuin mielivaltaisia syitä, miksi ilmaisun "--> potilasr" kirjoittaminen ja mielessä käynnistynyt, teoksi muuttumaton reaktio poistaa r-kirjain laukaisisivat tämän muiston. Ellei sitten ole kyse siitä, että reaktio kirjoitusvirheeseen avaa jonkin sellaisen muistiyhteyden, joka tuntemattomalla tavalla kantaa myös muistoa mainitusta risteyksestä. En todellakaan tiedä. Myös villapaita, jota pidän nyt, on voinut olla ylläni silloin; en ole pitänyt tätä villapaitaa kenties vuoteen.

oli sivusilmässäsi sillankupeessa

Turun tuomiokirkkosillan kupeessa keskustan rannalla, kirjaston puolella kivirakenteessa, melko huomaamattomassa paikassa oli pitkään punainen tursaansydän. Huomasin sen joskus luultavasti pari-kolme vuotta sitten ja ihmettelin mikä se oli. Hakaristiä muistuttava neljän limittäisen neliön muoto oli kiehtova ja täsmällisesti maalattu. Pari kuukautta sitten törmäsin sattumalta parissakin yhteydessä hakaristiin. Esimerkiksi ManWoman -niminen taiteilija pyrkii puhdistamaan hakaristin sen natsimerkityksistä, jotka ovat swastikan/hakaristin historiassa varsin myöhäinen vääristymä. Symboliahan on eri muodoissaan käytetty lukuisissa kulttuureissa tuhansia vuosia merkitsemään monia asioita, joten sille varatun merkityksen monopolia ei tulisi päästää yhden vastenmielisen kontekstin haltuun. Wikipedian mukaan tursaansydän suomalaisessa perinteessä oli yleinen 1700-luvulle asti, se saattoi olla onnen tuoja, kirouksilta suojelija tai sodanjumalan Tursaan merkki. Tältä pohjalta voisi tulkita vaikka, että joku uuspakana halusi suojella tursaansydämellä siltaa tai luoda arvoituksellisen visuaalisen hetken sillalla kulkijoille. En usko että maalauksella oli mitään tekemistä uusnatsismin kanssa. Siksi olin pettynyt, kun eilen huomasin jonkun levottoman hipin maalanneen tursaansydämen mustaksi ympyräksi ja suhertaneen omat sinänsä sympaattiset mutta rumat symbolinsa siihen viereen. Tämä sensuuritoimenpide ikävä kyllä rumentaa sillankuvetta ja muistuttaa siitä, millaista jälkeä maailmassa tuottavat ennakkoluulot ja kulttuuristen merkitysten ohentuminen.

Beth Gibbons ja laulun ruumiillinen muoto

Beth Gibbonsin asento, kun hän laulaa kirkkaan hauraalla äänellään New Yorkissa 1997, on täsmällinen ja tyypillinen masennuksen kuva. Korkeimmat nuotit jäävät kurkkuun kiinni; se on osa esityksen draamaa, vaan ei tulkintaa. Kaikki hänen selkäpuolensa lihakset nilkoista päälaelle vaikuttavat jännittyneiltä; polvet notkolla, lantio eteentyöntyneenä, selkä ja hartiat köyryssä, niska taakse taipuneena. Hän kurtistelee kulmiaan: sama jännitysten ketju jatkuu takaa ja päälaelta otsalle asti. Kun kuva rajautuu hänen ylävartaloonsa ja päähänsä, voisi kuvitella että hän istuu pöydän ääressä, johon tukee kyynärpäänsä. Mutta hän seisoo, ja miltei roikkuu mikrofonitelineen varassa. En välty kysymykseltä, miten hänen laulutaiteensa muuttuisi, jos... mutta eihän se kuulu minulle. Selvää on, että monen Portisheadin kappaleen laulussa kireä, passiivisaggressiivinen sävy, joka on tulkintaa, höydyntää Gibbonsin kehollisen tilan tai tavan rajoitteita. Kehon ollessa paljolti suljettuna ja hengityksen siten pinnallista, kaulan resonaattorit ovat kireässä äänensävyssä täydessä, mutta epäilemättä kuluttavassa käytössä. Kun rintakehä on painuneena ja lantio jännittyneenä, pallean hengitystyötä -- ja siten myös äänenmuodostuksen kaikupohjana -- auttavat kaulan lihakset. Kirkkaimmat sävyt ja korkeimmat nuotit ovat tällöin erityisen vaikeita tuottaa.

Asentoni kun kirjoitan tätä on merkillinen; Beth Gibbonsin asento on klassinen. Istun lattialla matalalla tyynyllä, oikea jalkapöytä ja sääri nojaavat lattiaan, oikeaan jalkapohjaan nojaa vasen kantapää ja vasen poski nojaa vasempaan polveen. Vasen olkavarsi nojaa vasempaan reiteen.Yläselkäni on erityisen jännittynyt, jopa kipeä, leukani puristavat hampaita yhteen. Nousen, kävelen vaatekaapille, otan puhtaat alusvaatteet, menen suihkuun, puen ulkovaatteet ja kävelen bussipysäkille. On uusikuu, huomenna alkaa mustan vesikäärmeen vuosi.

Havainnot muistavat minut. Muistan ne, jos olen.

8.2.2013

hän sanoo kuja
ja mieleen tulevat puut, koivuja
tai helsinkiläisessä olohuoneessa resitoitava
puja tuntemattomalle jumalattarelle
ja alan ajatella rukoilijan kuumaa ääntä
miten hän lausuu j
ja nielee viattomalta näyttävät
kiduttavat mausteet
muurahaispolkua ei pidä kulkea
ei pidä jäädä yöksi makaamaan
muurahaisten tielle
varjoiselle kujalle, kiville
vanha kaupunki, kaupunkilaismuurahaiset
olivat ennen kaupunkia, kiveä, ennen kujaa
kun varjot olivat haarautuvia
täynnä valopälviä
tämä on muistin harjoitus
muistin harjoitus kohti kykyä valita
vaikutelma ja sen vaikutus
valinta ei ole vapautta mutta voi johtaa kohti
vapaudella ei ole määreitä, se ei ole kyky
kuten maissinsiementen keittäminen öljyssä on
hän tarjoaa popkornia ja syön, nielen
miten nielussa kulkevat muuntuneen kasvin valkeat raajat
läntisten heimojen lämpöinen viisaus, ei
viisaus ole kyky, jokin puistotie
ylempää kallio on haljennut
horisontaalisesti, vertikaalisesti ja lateraalisesti

Ilouutinen: Yksinkeltaista on kaksinkeltaista sai Runeberg-palkinnon

Mahtava homma.

Onnittelut Olli-Pekalle & Poesialle!

Samaan syssyyn vois onnitella ntamoa & Maria Matinmikkoa äsköisestä Tanssivasta karhusta. Uusi runous ja palkinnot on hyvä yhdistelmä.

EDIT: otsikossa on virhe; pitäisi olla YksinkeltaiNEN on kaksinkeltaista, kuten kaikki tietävät.

elämän ilmiöitä

Vahingoittumisen kohdalla tyhjentyvä muisti.

Anteeksiannon jälkeinen kiitollisuus.



En ole koskaan pitänyt äänistä joiden lähdettä en voi jäljittää.

Kissa välttää astumasta oikealla etutassullaan lumeen samalla kurotellen katseellaan penkan yli, onko siellä liikettä.



Sen ymmärtäminen, mikä vaivaa verrattuna epätietoisuuteen.

Oireeton vakava sairaus verrattuna oireilevaan hauraaseen terveyteen.



Havainto siitä että on paranemassa, että paranee.

Tieto siitä, että läheinen on parantunut, eikä enää sairas.