Vapaasti tilkitty

no tässä unessa ollaan jollain kentällä, tuskin pellolla, ehkä jopa muuannen hämäläisen tai savolaisen pikkukylän urheilukentällä. ihmisiä on ehkä parikymmentä, ja katsovat taivaalle, lienee yö kun tähdet näkyy, ja myös valoisa muoto, jota voisi luulla esimerkiksi galaksiksi tai joksikin symboliksi, en muista muotoa kovin tarkkaan. tämä muoto lähestyy, kasvaa taivaalla nopeasti, eikä ihmisillä ole muuta mahdollisuutta kuin katsoa. unennäkijä seisoo tässä väljässä ihmisrivissä (etäisyyttä ulommaisimmilla ihmisillä voi olla satakin metriä, eikä rivi ole suora tai säntillinen, vaan pitkä joukko vain). hänkin katsoo kun valoisa muoto, jollaista ei pitäisi olla olemassa, lähestyy kovaa vauhtia taivaalla kasvaen, kunnes se irtautuu taivaankappaleiden mittakaavasta, ja kiihtyen häkellyttävään, MIELETTÖMÄÄN vauhtiin, läpäisee hänen kasvonsa, havaintokenttänsä ja kallonpohjansa. lopulta valoisa muoto on lähempänä häntä kuin hän itse. siitä, kun valoisa muoto irtaantui tähtitaivaan mittakaavasta, siihen, kun se uppoaa syvemmälle unennäkijään kuin voisi kuvitella, menee paljon vähemmän aikaa kuin sekunti. unennäkijä herää. hän makaa sängyssä, huoneessa. on yö.