Miksi itkin Finlandia-hymnin kuullessani?

Kämppis haluaa näyttää läppäriltään hienon videon. Jään katsomaan.

Flashmob, tuo ihastuttavien yllättävien sosiaalisen tilan muunnoksien kulttuurimuoto.

Finlandia-hymni Helsingin rautatieasemalla.

Yksi mies aloittaa. Talvella. Muita pysähtyy laulamaan hänen kanssaan. Ääni kasvaa, harmoninen, väkevä ääni. Kuoro johtajineen.

Finlandia-hymni.

Vanhentunut laulu.

Anakronismi.

Vale. Emävale.

Orjuus. Karkoitettu orjuus, joka joskus Suomen itsenäistyessä koski ehkä jotakin joukkoa suomalaisia, sitten 1970-80-luvuilla kenties melko suurtakin osaa suomalaisista, on sittemmin vakiintunut salakavalissa epävarman palkkatyön ja vaihtoehdottoman näköalattomuuden muodoissa kasvavien joukoksi yhtymättömien joukkojen huolenaiheeksi.

Puhumattakaan siitä, että suomalaisen hyvinvoinnin ja vapauden hintana on ollut sitoutuminen vieraaseen, eurooppalaiseen järjestelmään ja siirtää orjuus tuollepuolen maan rajojen, toisiin kulttuureihin, kulttuureihin alistetussa asemassa, niiden kulttuurien alipalkkaorjuuden riistämiin massoihin ja niiden alueiden ekosysteemeistä elämän jatkuvuuden mahdollisuuksista välittämättä haalittaviin luonnonvaroihin.

Maailmassa, jossa tällähetkellä on enemmän orjia kuin koskaan historian aikana, ja jonka käsittämättömän toimimaton ja hirvittävän julkea rahatalousjärjestelmä uhkaa koko planeetan ekosysteemien tulevaisuutta ja peittää näennäisten vapauksien alle tosiasian, että orjuuden muodot ovat käsitteellisistä tempuista huolimatta yhä moninaisemmat ja tarkemmin kontrolloidut.

Maailmassa, jonka valtakulttuuri hylkii alkuperäiskansojen perustavanlaatuisesti erilaisia elämänmuotoja kuin globaalin kapitalismin ja öljyriippuvuuden järjestelmän mukaiset kuluttajuuden muodot.

Mikä suru. Ja tuo oli vain äkkianalyysi laulun yhdestä ainoasta säkeestä.

Sitten yksityiskohtana kuoron laulajia kuvataan ylhäältä ja he muodostavat numeron 2. Tämä on vaalimainos. Ja siksi en liitä linkkiä videoon.

Eivätkä mainostoimisto tai johtajaehdokas, jota mainos promoaa, tule ajatelleeksi, millaisia valheita laulu kantaa.

Tarkkaavaisuus ja olemisen laatu, jota kuoro edustaa, on jotakin hyvin merkityksellistä, riippumatta siitä, missä määrin kuoro on siitä itse tietoinen. Tuollainen ammattilaiskuoro edustaa sivistystä. Sivistys pakenee vastuutaan maailmasta, joka on syöksykierteessä!

En tunne Suomea, en ole koskaan tuntenut, enkä tiedä, voinko oppia sitä tuntemaan. En tunne mitään muutakaan kulttuuria. Jotakin rakasta tässä tuntemattomassa kulttuurissa, jossa olen kasvanut, kuitenkin näemmä on, miksi muuten itkisin. Herää raivo ja suru siitä, että vaikuttaa siltä, että suomalaisen sivistyksen kollektiivisubjektit eivät edes halua nähdä tilannetta, jossa "Suomi" on, jossa olemme olimme suomalaisia tai emme.

"Hei, katso minne meet!" - Joose Keskitalo