Vuori, mustaa kiveä, ja sen laella tuuheat lehtimetsät, pitelee korkeutensa varassa valaistua kaupunkia. Matka kaupunkiin on suora ja vaativa. Jyrkänteet ovat lähes kiellekkeettömät, sileäksi kuluneet kuin jokin jättiläinen olisi silittänyt vuorta vuosisatojen ajan ja sitten lähtenyt tiehensä. Musta kivi ei halkea helposti. Kovalla työllä vuoren rinteille on hakattu ja koverrettu polkuja ja portaikkoja siellä, missä luonnonmuodostelmat eivät päästä kulkijaa etenemään. Nämä reitit ovat kaupunkilaisille elinehto, ainoa tapa kohdata vuoren alla levittäytyvien laaksojen hedelmällinen toinen maailma. Kesällä mustat rinteet ovat hyvin kuumia, talvella jää tekee niistä arvaamattomia ja liukkaita, lumivyöryjen mahdollisuus tekee kiipeilijöistä valppaita. Mutta kaupunki on kaunis ja metsä, joka sitä ympäröi salaperäinen ja pyhä. Vuoren korkein kohta on metsän hallussa ja kaupunkilaisten tärkein rukouksen paikka. Yöllä laaksossa kulkija voi kuvitella kultaisen kaupungin, kun tulet loistavat ikkunoista ja vyöttävät vuoren laen elävillä valopisteillään. Kaupunki kiertää koko vuoren. Kaupungissa puhutaan kieltä, jota laaksossa osaavat vain harvat, lähinnä ne, jotka kaupankäynnin tai ajatusten vaihdon ajamana vierailevat vuorella säännöllisesti. Mutta heitä ei ole montaa. Kaupunkilaisista suuri osa jää asumaan synnyinpaikkaansa. Asukkaita ei ole järin paljon ja sankka metsä antaa heille mahdollisuuksia metsästykseen ja onpa siellä eräitä puroja, joista kalastaa, ja tietysti sieniä, marjoja ja yrttejä kerättäväksi.
