Pidän tekoälyn merkitystä olemassaoloni kannalta häviävän pienenä. Samoin kuin konetuliaseidenkin. Tämä ei tarkoita, etteivätkö nämä ja muut vähämerkityksiset teknologiat voisi esimerkiksi tuhota olemassaoloani -- ainoastaan että niiden merkitys olemassaololleni on mitättömästä seuraava. Siksi en vaikkapa tekoälystä juuri keskustele tai kirjoittele - muut tekevät sen muutenkin paljon paremmin ja asiantuntevammin. Tekoäly kirjoittajan työkaluna saa minut kuitenkin lausumaan seuraavaa: käyttäkää vain tekoälyä kirjoittamistöidenne apuna, mutta eikö se jokseenkin poista kirjoittamisesta sen matkantekemisluonteen? Kirjoittaminen voi olla matkantekoa tiedostamattomaan, tajunnan sellaisiin muotoihin, vaiheisiin ja kohtiin, jotka eivät tietoiselle mielelle ole tuttuja, ennalta mahdollisia tai jotka muotoutuvat työn prosessissa. Jos jumikohdat tai tylsät tekstintuoton vaiheet korvaa tekoälyn tuottamalla materiaalilla, eikö matkanteko jumin uumeniin tai tylsyyden mehevään ja haperoon ytimeen jää tekemättä?

 

Muoto hallussa: hautuu mullassa. 

talvipäivänseisaus ja välitilinpäätös

 

 

Ihana virhe täydellistää teoksen.

 

 

Coming to a theatre near you

 

Pidän kohtuullisen ennakoimattoman yllättävänä, että olen kirjoittanut yhden vuoden odotetuimmista kirjoista.

 

 

 

"Tunteet joita et kestä sanelevat toimintasi." 

Moni haluaisi syödä tuon lauseen

hotkien.

 

(

 

Syvä rauha olisi sellaista joka sitkeydellä ehkäisisi konfliktien syntyä ja niiden syntyessä niiden jatkumista ja leviämistä. Sitkeys vaatii sosiaalista, tiedollista ja psykologista vaivaa. Kuten taikinaa vaivataan ja syntyy sitkoa. Sosiaalinen, tiedollinen ja psykologinen vaiva on raskasta työtä, yksilöiden sisäistä työtä, tiedonvälityksen, tiedontuotannon, analyysin ja synteesin hidasta työtä, työlästä ja haastavaa sosiaalisten erojen ja jännitteiden välittämisen ja säätämisen työtä. Kaikkea sellaista, mitä ei pelkällä rahalla saa. Rahalla saa esimerkiksi aseita. Ne voivat tuoda korkeintaan ohutta rauhaa. Syvää rauhaa on työstettävä konflikteista ja ohuesta rauhasta riippumatta, niistä huolehtien.

 

)

 

 

Minä olen ihan helvetin vihainen.

 

"Ei vaan sinä koet vihaa. Ihan helvetisti."

 

Sunnuntaihin on vielä matkaa. 

Repost 2.4.2009: "prosessissa - ajatus, kirjoitus, kokemus"

Pitäen ajatusta avoinna, seuraten kokemishetkellä ajatuksen ja tunteen taipumista jonkin vielä tuntemattoman puoleensavetäjän suuntaan, voin kirjoittaa kysyen, ehdottaen ja muodostaen tietynlaista olemista ruumiini ja tekstin kudokseen. Tämä prosessi on avoin kuin suoni verenkierrossa: veren hiutaleita harhautuu määrätietoisesti ulos suonen seinämistä, mutta valtauomassa pysyy niin paljon verta, että voidaan puhua suonen seinämistä. Taipumus johdattaa harhaan, mutta siitä luopumalla on vailla johdatusta, vailla jännitettä, joka muuntaisi kieltä ja olemista suhteessa toisiinsa ja kohti jotakin muuta. Taipumus määrää ainakin siitä, mitä luulen tämän muun olevan, samalla taipumus määrää kaaoksensietoni: kuinka laajasti voin myöntää ja sallia tämän muun olevan todellakin jotakin muuta kuin luulen. Kykenenkö seuraamaan sitä, mikä vetää puoleensa ja pidättäytymään sen valtaamisesta, siihen tarketumiseta omistusvimmassa, joka välttämättä estää tarkan havainnon ja minkään tuoreen vaikutelman vastaanoton? Näitä yhtäaikaisia avautumia kielessä ja olemisessa on vaalittava. Ne ovat perin herkkiä - tai pikemmin, en tiedä kuinka kestäviä ne ovat.  Siksi niiden avoimuus on valikoivaa ja siksi niiden salassapito on tiettyyn rajaan välttämätöntä. Salassapitoa on monenlaista. Myös tämä kirjoitus on salassa, vaikka saat lukea tätä. Kielen ja olemisen avautuminen toisiinsa seuraa kenties sisäisessä kokemuksessa tapahtuvasta kaksitahoisesta myöntämisestä tai innostuksesta: ensinnä, kieli on totta, ja toisena, minussa kohtaavat maailmat, jotka kitkaisesti sytyttävät minut tuleen. Kielen totuus on tuntematonta, siihen ei siis ole mitään syytä ankkuroida vääriä toiveita ja luulovarmuuksia. Tuli minussa on elämää, olemisen mahdollistava jännite, siihen on siis hyvä luottaa ja ottaa pelko vain yhtenä liekin sävynä, jonka ympärillä kirkkaammat ja tummemmat sävyt vapauttavat pelkoon sidotun voiman.

Käänsin keväällä suomeksi Agnes Hidveghyn artikkelin Isenheimin alttaritaulusta Ars Sacran sivuille.

Agnes Hidveghy

 

Agnes Hidveghy, ystäväni ja mentorini vuosikymmenen ajalta on päättänyt julkaista elämäntyönsä vapaasti ladattavina artikkeleina, jotka löytyvät arssacra.org -sivustolta. Hän kirjoittaa sisäisestä työstä, kosmologiasta, pyhän taiteen merkityksistä, suufilaisuudesta, kristinuskosta ja muista vastaavista teemoista vuosikymmenten henkilökohtaisella kokemuksella. Sikäli kuin tämmöiset aiheet kiinnostavat, suosittelen lämpimästi. Tekstejä löytyy saksaksi ja englanniksi, alkukielenä saksa.

Englanniksi:

https://arssacra.org/en/articles_0

Saksaksi:

https://arssacra.org/texte_0

Esseitä

Ilmeisesti julkaisen noin kaks esseetä vuodessa. Viime vuonna ne taisivat olla Janossa kutsumus-teeman ympäriltä ja Tuli&Savussa luontorunouden luentaa.

Tänä vuonna toinen ilmestyi Saaren kartanon 10-vuotis juhlakirjassa, linkistä löytyy kirjoitukseni "Tienpääntie" ohella muitakin artikkeleita kirjasta. Kirjoitin kuukausien ajalta ja useiden vuosien kohdilta tuntemani residenssin merkityksestä itselleni ja tekemiselleni. Onnea vielä kerran Saaren kartanolle! 

Toinen ilmestyy piakkoin Markku Eskelisen ja Leevi Lehdon toimittamassa kaksiosaisessa Suo, kuokka ja diversiteetti -artikkelikokoelmassa (sen Alfa-osassa, toinen on nimeltään Omega, ntamo julkaisee nyt marraskuussa), jossa nykykirjailijat sun muut lukevat ilmeisesti pääosin nykykirjallisuutta monimuotoisuuden kannalta ja noin edespäin. Tässä esseessä kirjoitan Vesa Haapalan Karhunkivi-romaanista, pääasiassa.

Teoksen kuvaus ja vaikuttava tekijäluettelo: "SUO, KUOKKA JA DIVERSITEETTI näyttää näyttää suomalaisen kirjallisuuden monimuotoisuuden sellaisena kuin sitä juuri nyt kirjoitetaan. Toimitetteen tekijät ovat Virpi Alanen, Antti Arnkil, Mikael Brygger, Timo Harju, Tytti Heikkinen, Jan Hellgren, Silvia Hosseini, Kari Hukkila, Juha Hurme, J. K. Ihalainen, Teemu Ikonen, Gerry Birgit Ilvesheimo, Juri Joensuu, Jonimatti Joutsijärvi, Silja Järventausta, Kaj Kalin, Arja Karhumaa, Touko Kauppinen, Juha-Pekka Kilpiö, Sari Kivistö, Karri Kokko, Janne Kortteinen, Tiina Käkelä, Sami Liuhto, Minna Långström, Teemu Manninen, Raisa Marjamäki, Maria Matinmikko, Peter Mickwitz, Sini Mononen & nabbteeri, Marjo Niemi, Marko Niemi & Oscar Rossi, Janne Nummela, Sanna Nyqvist, Markku Paasonen, Outi-Illuusia Parviainen, Laura Piippo, Vesa Rantama, Tytti Rantanen, Katja Raunio, Eeva Rohas, Timo Salo, Elina Saloranta, Lena Séraphin, Aura Sevón, J. P. Sipilä, Ville-Juhani Sutinen, Satu Taskinen, Tuomas Timonen, Miia Toivio, Eeva Turunen, Virpi Vairinen, Jyri Vartiainen, Taneli Viljanen, Hanna Weselius, Jaakko Yli-Juonikas ja Sakari Ylimaunu."


Bonarina keväällä kirjoitin Juha Kulmalan Ränttätäntästä Tuli&Savuun, kun pyysivät, ja kun tykkään Kulmalan matskusta. Kritiikkejähän en periaatteessa enää ole tehnyt vuosiin, paitsi poikkeuksin.

Huhuna levitettäköön, että ensi vuonna julkaisen muutakin kuin kaksi esseetä. (En tosin tiedä, tuleeko kahta esseetä.)

Maan pimeä yö, B galleria, Turku, 8.-21. elokuuta 2016

Maan pimeä yö 
on sarja piirroksia ja tussimaalauksia,
joka on esillä B gallerian projektitilassa Turussa elokuun 9.-21. päivinä 2016.


Kuvat ovat siveltimällä ajattelua, yrityksiä ymmärtää rakkauden kaksoiskäskyä,
hetkiä, joissa sotku leviää ja hahmojen yhteinen hahmo tarkentuu.

Avajaiset tiistaina 9.8. klo 17-19, tervetuloa.
Kuva Petri Laakso.

vakavaa harkintaa

Harkitsen vakavasti tän blogin päättämistä.

Ensinnäkin, mulla ei ole selkeää tarkoitusta, päämäärää, ideaa tai aietta tän suhteen.

Toiseksi, tulen kuitenkin lähitulevassa tekemään uudet nettisivut, joille on selkeitä tarkoituksia, päämääriä, ideoita ja aikeita. Niinpä tän blogin olemassaolo ja keskenolo kenties jarruttavat uuden sivun toteuttamista syömällä käytettävissä olevaa psyykkistä energiaa, jota en nettipreesensiä varten muutenkaan niin intensiivisesti viitsi kerätä ja haalia.

Näistä syistä harkitsen vakavasti tän blogin päättämistä tähän tai pian.

inventaario kala suussa?

sinä päivänä kun itseään ei-uskonnollisiksi kutsuvat selkeästi uskonnolliset ryhmät lakkaavat tiedostamattaan tai tietoisesti soveltamansa perhedynamiikan ja perheroolien ymppäämisen oppimistilanteisiin

nätti sää, oravat liikkeellä, saukko ui kaupunkijoen kivipengerten viertä

niin kuin tänään

kirskulinnut taivaalla

mustat valkovillavuorelliset nahkarukkaset käsissään juoksee olkapäitään eteenpäin rintakehän suojaksi ja niskaa etukaarelle hätäännyksen tukokseksi jännittävä radanvarsipolkua

viedessään lasta harrastuksiin nauhoittaa salaa toiminnan analysoidakseen sisimpänsä esilletuloa

myöhemmin mokkula tippuu usb-liittimestä lattialle ja säilyy

aikataulut peittyvät suunnitelmiin, ajat peittyvät suuntiin, nukkumapaikka pakkasenpuolella

Erottelu / yhdistävät tekijät ovat perustavampia kuin erottavat tekijät

Ilmeisesti ei sellaista valtakulttuuria olekaan, joka ei näkisi omiaan ylempinä kuin vieraita. Ja jos puheissa ihmisoikeuksista ja ihmisten tasa-arvoisuudesta mainitaankin, käytännöissä erottelut toteutetaan ja koetaan. Harvassa lienevät myös ne alistetut kulttuurit, joissa ihmisten yhdistäviä tekijöitä korostettaisiin erottavien tekijöiden yli. Erottelut ryhmien - olivat ne etnisiä, sukupuolisia, uskonnollisia, taloudellisia tai muita - perusteella ovat aina liian karkeita erotteluja. Meidät tulee erotella paljon tarkemmin, itsessämme: kunkin on nähtävä sisäiset ominaisuutensa, toimintonsa, jäsennyksensä, virtauksensa ja assosiaationsa. Erottelu voi tapahtua vain meissä itsessämme ja se on vietävä paljon pidemmälle, syvemmälle kuin olemme tottuneet tai kuin meille on opetettu tai kuin olemme oppineet. Ahneus on erotettava toivosta, viha näkökyvystä, inho myötätunnosta, häpeä itsetunnosta, ylimielisyys rohkeudesta... Kun erottelu viedään loogiseen johtopäätökseensä, ovat yhdistävät tekijät, samuuden muodot ja liikkeet, tulleet näkyviin. Ylemmät ja alemmat ovat meissä sisäisesti, ja niiden tunnistamattomuus projisoi ne ulkopuolellemme. Valheelliset ja totuudelliset ovat meissä. Ne jotka yrittävät ja ne jotka luovuttavat, kaikki meissä, ja vielä enemmän. Mikä ne meissä synnyttää? Siinä ei välillämme liene suurta eroa. Mikä niistä meitä hallitsee? Vai kenties jokin muu?

Mutta tätä erottelua ei ole vielä tehty minussa eikä sinussa (vaikkenhän minä sinua tunne). Kuolemaan liitetään tarinoita, joiden perusteella kuolemassa tuo erottelu tapahtuu kullekin, vastoin omia aikeita. Entä jos aion erotella jo nyt, tänään kun vielä elän?

Pesää ja kyrpää - Dualismeja tässä ajassa

Turussa B Galleriassa avautuu nyt perjantaina Parrunveistäjä -näyttely, jossa on edesmenneen Jouni Isotalon  puisia falloksia mutta paljon muutakin - - sekä lauantaina Skitsoanalyysipesä-lukupiirin muuntuvainen käyttötila ja installaatio, jossa lukupiirissä olen osallisena D&G:n vihertävää kapitalismipsykoanalyysin analyysiä Antioidipusta hieroaksemme. Jokin voimakenttä tuo yhteen ykkösen ja nollan, puukyrvän ja virtuaalisen pesän. Soldiers of Odin ja Kyllikin siskot Joensuussa partioitsevat kaduilla; ihmisten alitajunnoista, netin sutinasta ja kaveri- ja harrastuspiirien angstista tahi huumorista materialisoituu parveutuvien ruumiiden tutussa kadunkulmassa partioiva salaa epäröivä hyle, aineellisten jatkumoiden virtaus, halun ja sen tukahduttamisen jännitteet pursuten toppavaatteiden saumoista.

Jännitteet. Kun yhdelle puolelle nojaa, toiselta puolen kaatuu jotain päälle - kun sitä väistää, se kaataa tuen, jolloin väistäjän on rempaistava painopisteensä äkisti vastakkaiseen suuntaan ja hän horjuu tilaan, josta kaatuvaa hän äsken väisti.

Ihmiset jakaantuvat, ja niin tulee näkyviin inhimillisten haluvirtojen kokonaisuus. Vastakkaisuudet näyttävät täyteyden. Hän on täällä - mies jolla on lapsi silmissään. Epätoivoinen raivo tai ujo rakkaus silmissään hän pyyhkii katseellaan symboleja jotka valjastetaan fasismille, vaikka niiden juuret ovat tavallisessa perenniaalisessa viisaudessa, tai jotka vapautetaan fasismilta, vaikka niiden lähihistoria on viekoitellut ne penetroimaan lähimmäisen ensimmäistä, toista ja kolmatta ihoa. Kiduttajasotilaat heittävät helikopterista ulos Afganistanin Pakistanin suurlähettilään, potkivat häneltä ilmat pihalle ja istuvat tyhjentyneiden keuhkojen ja pakottavan pallean päälle kolmipäisenä joukkona. Tämä on sinun traumasi, anoo pahoinpidelty keho pahoinpitelijäänsä tajuamaan - ja jos tajuamisen hetki raottaa viiltävästi sotilaan mielessä, hänen on oltava tarkkana: raivostuako ja siirtää traumaansa yhä syvemmälle toisen kehoon ja sen tajuamisen hetkeä yhä etäämmälle oman elämänpiirinsä rajoille. Intiassa tiikerireservaatit, joilta adivasiheimot on ajettu pois, ovat tiikereille heikompia elinympäristöjä kuin adivasien asuttamat, modernisaatiokehityksen rauhaan jättämätä alueet. Mutta jokainen metsä ja vuori, jolla ihminen vielä elää ilman moottorien pärinää, on alati uhattuna kaivosteollisuuden ja metsäteollisuuden katseessa.

Kapitalismin uskonto pilkkaa islamia joka tuhosi buddhapatsaat saatuaan hallintaan maan jota hetkeä ennen kommunismin uskonto alisti samaan tapaan kuin se toisaalla saman maan eri maassa alistaa buddhalaista uskontoa joka syrjäytti ja sulautti paikallisen samanismin. Saranan varassa ovi aukeaa sisään ja ulos; käsite ja merkki taipuu vastakkaisuudeksi tai myötäiseksi, halun mukaan. Yhtä lailla nainen on liha ja aine kuin sielu ja syvyys; yhtä lailla syvyys on pesä kuin vieraus; vieraus on uhka yhtä hyvin kuin tavoiteltava; tavoiteltava on erektio yhtä hyvin kuin huonekaiun avaruus.

Varjoavajaisissa kumitetaan seinää. Varsinaisissa avajaisissa puretaan sukkaa. So simple.And beyond.

Tulkaahan, tänään ja huomenna ja tästä eteenpäin hetken ajan, B Galleria, Turku, Aninkaistenkatu.

katkelma viimevuotista kirjettä vuoden vaihduttua

rinnakkainen kysymys on, mitkä ovat ne taidot, asenteet ja menetelmät, joilla nykyihminen pystyy kohtaamaan tietoa maailman, kansojen, ihmiskunnan ja ekosysteemien eli maapallon kriiseistä ja tuhon aavistuksista, hukkumatta negatiivisiin tunteisiin ja voimattomuuteen. miten kysyä mahdollisuuksia ja voimaa näissä jännitteisissä ajoissa?

tätä voisi jatkaa, mikä tapahtuukin ajallaan.

voikaahan hyvin kaikki,

kirje lukijalle

moikka,

päätin tässä kirjoitella vähän yleiskuulumisia tänne blogiin. aiheet on:
1. runoesitykset
2. rosen-menetelmän harjoitushoidot
3. tulevaa

1.
mulla oli hyvä sarja erisorttisia keikkoja tässä kevään, kesän ja syksyn mittaan liittyen uuteen runokirjaani ja toisaalta ihan liittymättä siihen, laulaen runoja tai puhuen. toimi aika hyvin, sain hyvää palautetta, kirjoja saateltua lukijoiden käsiin, muutaman uuden laulun esityskuntoon ja iso joukko ihmisiä sai vaikutelmia työstäni. tälle vuodelle ei ole toistaiseksi tiedossa lisää esityksiä. mulle tähän astisen kokemuksen perusteella sopii parhaiten esitys, jossa voin kohdata yleisöä suoraan, samalla tasolla ja jossa yleisö on melko rauhallisesti aloillaan melko intiimissä tilassa, johon kyllä saa tulla kesken ja josta saa lähteä, mutta jossa ei ole liikaa ohikulkua. yleisön koosta en ole varma, onko sillä väliä; yleisön laatu ja olotila ja vastaanoton kyky sen sijaan muokkaavat esitystä olennaisella tavalla, mahdollistavat tai estävät esiintyjän laatua, olotilaa ja vastaanoton ja ilmaisun kykyjä.

2.
tämän ohella olen rosen-menetelmän opinnoissani saanut kaikki kurssit suoritettua ja siirtynyt loppuharjoittelujaksolle, ja teen nyt harjoitushoitoja turussa. jos olet kiinnostunut kokeilemaan rosen-menetelmää tai tiedät jo kokemuksesta hyötyväsi rosen-hoidosta, aikoja voi varata parhaiten sähköpostilla jonimattijoutsijarvi ät gmail.com


3.
jossain kohti mulle tulee tärkeäksi saada vuosi-pari keskittynyttä työskentelyaikaa muuannen hyvin kauan tekeillä olleen romaanin loppuunsaattamiseen. aloitin sen vuonna 1996, eli pari vuotta ennen kuin ryhdyin taukoamattomaan runonkirjoitukseen. romaani on tietyin perustein säilynyt samana siitä lähtien, tosin tietenkään alkuperäisen käsikirjoituksen tekstistä ei suunnilleen lausettakaan ole enää tarvis käyttää. kirjoitusprosessi on hyvin hidas, koska romaanin kautta ilmeisimminkin käyn läpi henkilöhistoriani sekä sukuni historian tietoisia ja alitajuisia ongelmia ja mahdollisuuksia, eikä sellaista työtä voi tehdä mekaanisesti tai millään kirjoitusrutiinilla ja osaamisella, vaan sisäisen kehkeytymisen ehdoilla. uskon, että tällainen prosessi, jossa taiteilija itse muuttuu työnsä myötä on ainoa mielekäs yleisöön vaikuttamisen tapa.

toinen iso prosessi on työstää lukuisista ja yhä lisääntyvistä lauluistani äänite. sellaista on minulta toistuvasti kysytty, pyydetty ja jopa vakavasti vaadittu muutaman vuoden aikana, joten koen tiettyä velvollisuutta sen tuottamiseen - tosin kiire ei tässäkään tunnu auttavan, enkä toistaiseksi ole aivan varma, missä muodossa laulut tulisi taltioida, miten miksata, missä tilanteessa äänittää ja niin edelleen. esiinnyn pääosin yksin, pelkän ääneni kanssa, ilman säestystä. livenä, akustisesti kelvollisessa tilassa laulut toimivat äärimmäisen hyvin, ja huonoimmillaankin ihan riittävän kauniisti. äänitteinä ne toimivat itselleni muistiinpanoina ja työstöversioina - mulla on sonyn mainio taskuun mahtuva stereonauhuri melkeen aina mukana - mutta en ole ihan varma, missä määrin äänitteet sopivat yleisösuhteen muodostamiseen. enkä myöskään tiedä, millaista kanavaa voisin levyn julkaista, olisiko se vain digitaalinen, ilmaisesti tai nettiostoksena ladattava tai striimattava bittikasa, vai ihan painettu cd tai magneettinen kasetti tai viehkeä vinyyli. ja mimmoinen taho sitten tuottaisi, kustantaisi, jakelisi ja markkinoisi tommoista fyysistä tai immateriaalista tuotetta. vai pitäisikö kaikki tehdä itse, tai ainakin jotain, ja mistä aloittaisin.

näiden lisäksi tietenkin on erinäinen määrä käsikirjoituksia: esseitä ja runoja, käännöksiäkin, joiden kirjoiksi saattamista puuhailen erilaisin rytmein kaiken edelle kerrotun ohella ja lomassa. jotain novelli-ideoitakin julkisissa kulkuvälineissä istuessa tai portsan k-marketissa piipahtaessa on tullut, mutta matka ideasta tekstiksi voi olla pitkä, ja saakin olla. kirjallisuus kun ei liity mitenkään siihen hektiseen ja himokkaasti pälyilevään julkiseen vastaanottoonsa, jota kirjavuodeksi kutsutaan ja joka on aika hyvin onnistunut muiden mediaan liittyvien muutosten ohella lamauttamaan esimerkiksi kritiikki-instituution (vaikken kyllä voi sanoa seuraavani nykykritiikkiä millään tarkkuudella).

parhain terkuin kettu

Sukellus

Rituaalista tarinankerrontaa 2014 elokuun lopusta. EDIT: Kuvat Pirre Naukkarinen.

Janoisen miehen suu oli ummessa, ja hän pyysi poikaansa veistämään sen auki juodakseen.
Mutta yön aikana oli maailma revennyt, kuilu auennut kaiken keskelle, ja veitsi unohtunut tuolle puolen.
Tuodakseen jakautuneen maailman yhteen, poika sukelsi syöveriin köysi jalkaansa sidottuna,
ja viritti maailman ihmisten avulla köyden syvyyden yli. Niin hän toi veitsen, veisti isälleen suun,
ja isä sai juodakseen.