Esiinkaivatut-julkkarit Oodissa Helsingissä

Julkistamme Jyskyn kanssa Esiinkaivatut-runoteoksen vielä ensi tiistaina Helsingissä keskustakirjasto Oodissa, kolmannen kerroksen Kirjataivaassa, Saarikoski-matolla, klo 18.30-19.30.

Lämpimästi tervetuloa!

Esiinkaivatuista ja lopuksi julkkareista

Ensin kertoilen julkaisusta, lopussa tietoa julkkareista.

Mikä Esiinkaivatut?

Äskettäin ilmaantunut runoteokseni Esiinkaivatut (Palladium) sai lähtölaukauksensa, kun Simo Ollila pyysi minua mukaan yhdellä runolla vuoden 2017 lopussa Tampereen kaduilla esillä olleeseen Mainostaulujen runot -projektiin.

Kaltaiselleni kirjoittajalle yhden runon kirjoittaminen poikkeuksellisen suurelle yleisölle ei ole mahdollista kirjoittamatta samalla kymmeniä sivuja muuta. Ja kun tuo muu alkoi näyttää jonkinlaiselta kokonaisuudelta, jatkoin johtolangan varassa kirjoittamista.

Alkoi kasautua Rakkaat esivanhemmat -työnimellä kulkenut kokonaisuus, joka perkaa menneisyyden ja sukujuurien unohtamista, muistamista ja merkityksiä. Tämä kokonaisuus on teoksen ensimmäisen osan "Perslähdöt" ytimenä.

Osaa II "Arkisia juttuja Suomen vaarallisimmasta puutarhakaupunginosasta" määrittävät sodan ja rauhan pohdinnat itsessä ja maailmassa kahvin ja ahdistuksen äärellä. Kolmas osa "Tanssi pois" on sukellus sisämaailmaan, parantumisen, seksuaalisuuden, oivallusten ja hämmennysten kulku.

Hasso Krull ja juuret

Esiinkaivattujen kirjoittamisessa oli erittäin suurena tukena virolaisen Hasso Krullin esseekokoelma Luomisen hurma ja tekstuuri, Hannu Oittisen suomennoksena, jonka Palladium on julkaissut 2012. Jotenkin sopivaa kudelmassa on, että sain kirjan Simolta.

Olin jo vuosia sitten todennut Jyskylle (Ihalainen, Palladiumin kustantaja), kun hän antoi minulle Gary Snyderin uuden käännösteoksen, että antaisin minäkin hänelle kirjan, mutta kun ei ole. Alkoi näyttää siltä, että jotakin annettavaa on syntymässä.

Hasso Krull kirjoittaa pohtien nykyvirolaisen mahdollisuuksia kohdata virolaista perinnettä, sen mytologiaa, olentoja, merkityksiä. Oma kirjani pohtii samaa jostakin nykysuomalaisesta, peräpohjalais-keminsaamelais-juurettomuus perspektiivistä. Teoksen syntyyn vaikutti olennaisesti myös uuden perheeni kesken tehty matka synnyinseudulleni Sallaan.

On ihmeellistä, että voi löytää perslähtönsä vielä yli kolmikymppisenä. Ne tuntuvat valmiiksi. Mutta mikä tuntuu? Ilon ja voiman lähde ahdistaa ja sattuu jos sitä ei tunne, tunnista, tunnusta. On iloista, että vieraan sukukansan runoilija, minua Krull, voi tukea tällaisella tutkimusretkellä.

Esiinkaivattujen rinnalla ilmestyy pian Kärsimys nyt tapahtui ammoin -runovihko. Se viivästyi hieman aiotusta materiaalisista syistä, mutta tullee julkkareihin mennessä. Se on tymäkkä sarja trauman ja siitä toipumisen kepeästä aiheesta.

Julkkarit!

Juhlistan julkaisuja Tampereella Arthouse Caféssa Kehräsaaressa (Niagaran leffateatterin baari), lauantaina 28.9.2019 kello 18 alkaen. Tilaisuudessa puhuu myös Jysky Ihalainen kustantajana ja runoilija Tiina Lehikoinen haastattelee minua kirjan tiimoilta. Tiedossa on myös runoesityksiä, lisäkseni Reetta Pekkanen on luvannut esiintyä, kenties muitakin. Arthouse Caféssa julkkareiden jälkeen alkaa DJ-ilta, jossa kuulemma soi söpöä musiikkia.

Tervetuloa!

Minkä maahan hautaa

sen maa esiin nostaa

Aika ei siinä ole mitään




*

E S I I N K A I V A T U T

Lisätietoa: Palladium Kirjat

Julkkarit Tampereella
lauantaina 28.9.2019
kello 18 alkaen
Kehräsaaressa, Arthouse Caféssa
Niagara-leffateatterin kupeessa.
Tarkemmin lähempänä.

Lisäksi Tampereella
Mätäsperä 5D takapihalta
lokakuun ensimmäisenä päivänä kello 19
pääsee sisään tilaan jossa on nähtävillä
teoksen kannen ja sisuksen kuvia
alkuperäisversioina. Esitän myös runojani.

Lisää myöhemmin ja muualla.

ESIINKAIVATUT ilmestyy tässä kuussa

Ensi lauantaina Työväenkirjallisuuden päivässä kirjasali Vooningissä kello 13.45 luen näytteitä nyt ilmestyvästä runokirjastani Esiinkaivatut (Palladium Kirjat).

Yhtä aikaa kirjan kanssa ilmestyy myös vihko Kärsimys nyt tapahtui ammoin (sekin Palladium!).

Laitan tänne pian tietoja, miten teoksia saa suoraan minulta, Palladiumilta kannattaa tiedustella jo nyt. Työväenkirjallisuuden päivässä teosten tulisi olla jo myynnissä.

muistamisen arvoinen laulunpätkä and then some

sulaa laavaa, valkoisia perhosia


mustan tornin vinttibaarista saa runojenkirjoittaja gin tonicin ilmaiseksi jos samalla ostaa teetä

monelle on intuitiivisesti oikein että ihminen kärsii jotta uhanalainen eläin selviää
mutta epäselvää se että tällöin kärsivä ihminen on se kaikkein uhanalaisin ihminen
joka muutenkin kärsii modernin paineessa jatkaessaan alkuperäisiä metsästyksen
ja keräilyn elinkeinojaan, ja että lopulta
ihminen ja eläin ovat yhtä
elonkierron pyörrettä


se että minä kärsisin jotta sudet
ahdeyökkönen
hietikkosarakirva
tai keltahäntävilla-apina
kukoistavat
on erittäin vaikeasti kuviteltavissa

miten kukoistan
yhdessä ahman
metsäpeuran
naalin
sinivalaan ja kalkkikallioiden jäkälien
kanssa

Maan pimeä yö, B galleria, Turku, 8.-21. elokuuta 2016

Maan pimeä yö 
on sarja piirroksia ja tussimaalauksia,
joka on esillä B gallerian projektitilassa Turussa elokuun 9.-21. päivinä 2016.


Kuvat ovat siveltimällä ajattelua, yrityksiä ymmärtää rakkauden kaksoiskäskyä,
hetkiä, joissa sotku leviää ja hahmojen yhteinen hahmo tarkentuu.

Avajaiset tiistaina 9.8. klo 17-19, tervetuloa.
Kuva Petri Laakso.

"farewell my black balloon"

Kaaosmandala Killssien biisiin.

Luonnos sivusta, joka tulee Kaltioon syksyllä

Teen tänä vuonna Kaltioon vapaamuotoista sivua, ja tässä erään eilen valmistuneen sivun varhainen hahmotelma muistikirjasta.

Oma sivu Kaltiossa tänä vuonna

Tänä vuonna teen vapain käsin sivun kokoista vakipalstaa Kaltioon, joka on näteimpiä ja luettavimpia lehtiä Suomessa. Tiedossa on kuvaa ja tekstiä, runoa ja muotoa. Vuoden ensimmäinen Kaltio on ilmestynytkin (vaikka nettisivunsa tätä kirjoittaessa näköjään nrossa 6/2013), joten ottakaahan selvää, mitä oheisista hahmotelmansirpaleista lopulta todella kehkeytyi. Yhtään lehteen päätynyttä jälkeä tai viivaa ei tuossa alla ole nähtävissä, lähtökohtia vain. Jumala-teemaiseen kakkosnumeroonkin on jo valmiina sivu, jonkinsorttista painotuoteanimismia.

*    *    *

Suunnaton lintu Rekolan, Trungpan ja Lehikoisen teksteissä – kysymys kirjallisuuden ruumiillisuudesta

(Essee on alunperin julkaistu Kaltiossa 4/2013 -- ja kerro Paavo toki, jos et halua sen olevan esillä tässä. Lehti kannattaa lukea paitsi siksi, että se on hyvä, myös koska esseeni on siinä kuvineen taitettu aikas hienosti. Tässä blogissa vain osa kuvista, joskin tää ensimmäinen kuva Kaltiosta taisi puuttua.)

Etsin ruumiillisesti vaikuttavaa kirjallisuutta, koska olen oivaltanut, miten organismin kyky tajuta sisäisyytensä ja ympäristönsä on keskeistä kirjallisuuden synnylle ja kokemiselle. Kutsun tuota sisäisen ja ympäröivän ruumiillisuutta 'somaattiseksi avaruudeksi'. Se on ruumiillisesti koettu tila, joka pitää sisällään ruumiin kielineen ja äärillään ruumista ympäröivän tilan ja aineen kirjallisuuksineen.

Koska me, lukijat ja kirjoittajat, aistimme kirjoituksen intensiteetit suoraan kehon ja mielen kokonaisuudella, muokkaa kirjoitus suoraan somaattisen avaruutemme kokoa, suuntia, tiheyksiä, painoja ja liikkeitä siellä. Mutta emme huomaa tätä muokkausta, koska emme huomaa somaattista avaruutta, eikä suuri osa kirjoituksesta, jota luemme tee mitään mainittavaa muutosta vakiintuneeseen, mutta epänormaaliin tilaan jossa tajuamme itsemme ja maailman hyvin vaillinaisesti. Vakiintunut somaattinen avaruus on epänormaali, koska se on seurausta tunnottomuudesta, turtumuksesta, ei vastaanottavuudesta, huomiosta tai herkkyydestä. Se on vakiintunut tavanomaisia elämässä selviämisen, persoonan kasvattamisen ja sosiaalisen toiminnan kaltaisia tarpeita varten. Samalla olemme unohtaneet sitä suppeammat ja sitä laajemmat somaattiset tilat sekä sen rytmejä radikaalisti hitaammat tai nopeammat sykkeen, paisumisen, romahduksen tai hengityksen rytmit. Niinpä meidän on varsin hankalaa löytää luettavaksemme tai luotavaksemme kirjoitusta, jossa havahdumme kielen somaattista avaruutta muokkaavaan luontoon.

Lukiessani Mirkka Rekolan kolmatta runoteosta Syksy muuttaa linnut viime keväänä pidin mielessäni, että runoilija itse kertoo kokoelman kirjoittamiseen liittyneen kokemuksen "poistumisesta". Vaikken ollut varma, mitä se merkitsi, se kiehtoi. Kenties oli kyse havaitsijattomasta havaitsemisesta. Tai ehkä jostakin muusta. Valmistauduin siihen että kirjalla voi olla vaikutus, jota en ennalta tunne. Liian harvoin luen sillä tavoin. Yleensä lukiessa havahtuu itseä koskettavissa kohdissa, jos käytössä on vähimmäismäärä uteliaisuutta. Nyt yritin kuitenkin lukea muutakin kuin sitä, mikä minua koskettaa. En yhäkään tiedä ”poistumisesta”, mutta erästä runoa lukiessani tilankokemus avautui kaikkiin suuntiin:

"Olet näkevä toisin, et näin,

tämä olisi ajatuksen lento,

suuren keinusi kuviteltu

ihme että putoaisit

linnun hahmoon

syöksyisit yhdessä kuilussa

kaikki ilmansuunnat

katoamatta."

Myöhemmin luin esseetä, joka lainasi tiibetiläisen Chögyam Trungpan Shambhallah -kirjaa. Trungpa kirjoittaa pelon ja toivon ylittämisestä. ”Outrageousness”, joka tästä seuraa on Sarvamitran suomennoksessa ”riehakkuus”, mutta kääntyy myös ”hillittömyydeksi” – tai ”suunnattomuudeksi”:

"Riehakkuuden vertauskuva on garuda, tiibetiläinen tarunomainen lintu, josta perinteisesti puhutaan lintujen kuninkaana. Garuda kuoriutuu munasta täysikasvuisena ja kiitää kauas avaruuteen levittäen ja kurottaen siipiään yli kaikkien rajojen. Samalla tavoin riehakas soturi, joka on voittanut toivon ja pelon, tuntee suurta vapautta. Riehakas mielenlaatu on siis hyvin nopea. Ihmisen mieli käsittää koko avaruuden. Se ylittää kaikki mahdollisuudet pidätellä ohjaksia. Se suuntautuu vain yhä laajemmalle. Garuda-kuninkaan tapaan riehakas soturi ei kohtaa mitään, mikä estäisi hänen avaraa mieltään.

Riehakkuuden soturi ei pyri mittaamaan avaruutta, koska esteitä ei ole missään. Ihmistä ei huolestuta, kuinka kauas hän pystyy etenemään ja missä määrin hänen pitäisi hillitä itseään. Hän on hylännyt kokonaan oman edistymisensä mittaamisen viitekohdat. Hän on tavattoman vapautunut. Riehakkuus on laaja mieli, joka on ylittänyt tuonpuoleisen."

Ruumiillinen lukukokemus tilan vapaasta aukeamisesta ympärilläni toistui tätä lukiessa. Kokemus ei ollut sama, mutta siinä määrin yhteisellä tavalla poikkeuksellinen, että aloin pohtia, onko tällainen linnun kirjallinen hahmo yleinen, ja miksi en ole ennen kohdannut sitä tällä tavalla. Ibn Arabin universaalin puun oksilta puhuvat neljä lintua edustavat todellisuuden olemuksen prinsiippejä tavalla, jossa lentämisen tai tilan kokemus ei nouse keskiöön. Marja Mattlarin Lintu-kappaleessa linnun suunnattomuus nähdään ulkopuolelta toisessa ihmisessä kuoleman hetkellä. Samaa laatua en myöskään kohtaa Richard Bachin Lokki Joonatanissa: Joonatanin lentämisen vapaus ja lintuus on ensin ajassa kehittyvää, sitten hyppyä rajoitteiden yli, ei tilallista rajattomuutta. Trungpan ja Rekolan linnut ovat hetken suunnattomuudessa, laajentuvassa tässä.

Etsin turhan kaukaa. En muistanut lukeneeni jotain tällaista jo pari vuotta aiemmin. Kun sattumoisin löysin tekstin uudelleen, ymmärsin, että jo ensi kertaa lukiessani olin kokenut Tiina Lehikoisen Isoympyräkatu-kokoelman tekstin ”16.6.2007/klo 06.37” erityisellä tavalla.

"Piirrän kokoistasi valoa, aamu-sinä, jättiläishaukka, männynkäpy, kuukkeli -- sormien oksastoissa taivasvärit, lakeus, lakipiste. Olemme jättiläiskottarainen, sen verran äärettömyttä, yhtä rajaa."

Minulle "[o]lemme jättiläiskottarainen, sen verran äärettömyyttä" kuvaa tätä samaa suunnatonta lintua kuin Rekolan näkemisen lintu ja Trungpan Garuda. Yhdistin Lehikoisen runon muinaisegyptiläisen veistotaiteen motiiviin, jossa valtava Horus-haukka suojelee jaloissaan seisovaa pikkuruista faaraota. Kenties viidennen kerran Lehikoisen tekstiä lukiessani näen sanan "jättiläishaukka", vaikka itsekin naputtelin sen tietokoneelle tekstiä kopioidessani. Näin vain kottaraisen, lempilintuni; en nähnyt lukemiseni rajaa. Keskustelussa Lehikoinen vahvisti egyptiläisen assosiaation: hänelle merkittäviä ovat haukkaveistoksista ne, joissa haukka nousee pään takaa ihmisen ylle.

Yhteistä näille kolmelle tekstille on paitsi linnun ja suunnattomuuden ilmaisut, myös pyrkimys ”läsnäolon” tai ”näkemisen” muutokseen. Trungpalla tämä on ilmeistä – olla lintu on pelon ja toiveen ylittävä mahdollisuus. Rekolan runo lupaa ”näkemisen” muuttuvan – ja sitten muuttaa sen avoimessa lukijassa. Lehikoisella pyrkimys ilmenee epäsuoraan kielellisissä hahmoissa, jotka haastavat tavanomaista käsitystä maailmasta: valon piirtäminen, lintujen jättiläismäisyys, ihmisen raajan samaistaminen puun oksaan ja puhe ”meidän” olemisesta erottelematta subjekteja ehdottavat lukijalle tiettyjä tapoja kokea. Kaikki suunnat on suunnaton, "yhtä rajaa" – rajan kaikkiallisuudessa voi kokea äärettömyyden.

Kenties kirjallinen lintukokemus on linnunhahmoisen vapauden kokemista sisäpuolelta, "lintuna". Sisältä koettavat kielelliset hahmot eivät edes runoudessa ole liian yleisiä, sillä kielen esineellistävät kyvyt ovat yleisemmin käytössä kuin kielen kyvyt herättää meissä sisäinen aistimus ja tunne jonkin toisen olemisesta.

Edellä tarkoitukseni ei ollut vain kuvailla erästä toistuvaa lukukokemusta. Toivon esimerkillä kirjallisten lintujen suunnattomuudesta herättäväni lukijoiden kiinnostuksen siihen, miten kukin kirjoittamisen tai lukemisen hetki haastaa kokemuksen tajuisesta ruumiista ympäröivässä maailmassa. Tällainen käsitys kirjoituksen ja ihmisorganismin yhteydestä sivuuttaa tarpeettomana kysymykset, kuten ”voiko esikäsitteellistä kokea”, sillä käsitteellinen kokemus asettuu vain yhdeksi kerrostumaksi tai sävyksi monitahoisessa tajunnallisessa kokonaisuudessa. Miksi me luemme ja kirjoitamme?

Hartolassa 31.12.2012

Jyväskylän taidemuseossa Olli Marttilan Muistikuvia Litorinamereltä ja 6 taiteilijaystävää

Jyväskylän taidemuseon Holvissa 11.10.2013-12.1.2014 on esillä Olli Marttilan retrospektiivinäyttely Muistikuvia Litorinamereltä ja alagalleriassa Marttilan koollekutsuma näyttely 6 taiteilijaystävää (sivun alalaidassa). Taidemuseo toteaa retrospektiivistä:

"Marttilan taiteen kokonaiskuvaan kuuluvat varhaiset 1970-luvun surrealistis-naivistiset öljymaalaukset, 1980-luvun omaelämäkerralliset vesivärimaalaukset, Gloria Witosen nimiin kirjattu lyhyt tuotannon kausi 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa sekä keskeisimpänä 1990-luvulta lähtien omaperäiset pastellimaalaukset."

Mulla on ilo olla mukana yhtenä Ollin taiteilijaystävänä muuannella tussimaalausinstallaatiolla. Muut näyttelyn tekijät ovat Aaron Hiltunen, Teemu Mäenpää, Antti Ruuhela, Joonas Salusjärvi ja työryhmä sekä Jaakko Tornberg.

Laitan tähän kuvan, "Luonnollisia, keinotekoisia ja koettuja hengityksiä", josta osa on julkaistu vuoden alussa Parnassossa kuvarunojutussa, joka edesauttoi osallistumistani näyttelyyn. Kuva on nykyisin jossain päin Arabiaa, ei näyttelyssä, mutta antaa riittävän vaikutelman tekemiseni sarjallisuudesta ja yleisluonteesta.

ainakin kolmenlaisia koevetoja

kevät 2013

Keinotekoisia, luonnottomia ja luonnollisia hengityksiä 6

Keinotekoisia, luonnottomia ja luonnollisia hengityksiä 4

Kukkia-dokumentti: kaapeli-sandö

Kukkia-dokumentti: kuopio & turku atrium