Huonoa elämää

 

 

Klikkiotsikot asettavat taloudellisista syistä, eli nettijulkaisun omistajan ahneuden palvelemiseksi, väliaikaisen rituaalisen lukemistapahtuman jossa jokin sana tai informaationpätkä muuttuu tabuksi. Tässä rituaalisessa lukemistapahtumassa tabu kuitenkin täytyy rikkoa ja purkaa, samoista taloudellisista syistä, sillä julkaisu menettäisi lukijan, jos "tätä asiaa jota ei saa nimetä" ei todentotta nimettäisikään. Väliaikaisten taloudellisesti motivoituneiden tabujen rakentelu muistuttaa yhdentekevyydessään vähän jugurttihyllyn kolmenkymmen eri maun ja laadun ongelmaa. Molemmat perustuvat ahneuteen: joku haluaa myydä/ostaa jotain joko erittäin paljon tai erityisen laatuista, ja sen seurauksena tuotetaan luontevaa huomion liikettä hankaloittava - siis aikaa ja energiaa tuhlaava - sosiaalinen rituaali: selvitä "tämä asia" lukemalla tekstisotkua jota et tarvitsisi jos "asia" vain kerrottaisiin, tai valikoi aamupalatuote identiteettiäsi ja kulutuskäyttäytymistäsi konstruoivalla valintarituaalilla, jota et tarvitse hyvän ja ravitsevan aamupalan kanssa mihinkään. No ei siihen kai kukaan kuole, huonoa elämää kuitekin muotoutuu.

 

 

 

Kuulemma Suomen hallitus on survonut 76 miljoonaa euroa pois kulttuurin rahoituksesta erilaisin leikkauksin. Saahan sillä toki yhden uuden hävittäjän.ja noin tuhat minuuttia sarjatulta sen 25 millisellä tykillä. Onnea Suomi!

 

Into kustannuksen joululahja-ale

Parhaat joululahjat on tietenkin leegoja, mutta kirjat on ihan ok lahjoja nekin.

Mirkka Rekolan elämäkerta, jonka kirjoitin ja Into kustannus julkaisi, ja jonka I osa sai Vuoden tiedekirja 2023 -palkinnon on nyt Innon verkkokaupassa 20% joulualessa koodilla LAHJA2025. Ja jos tänään tilaa, ehtii postikin jouluksi.

 

 

Tässä tieto ihan tarkalleen: "Koodilla LAHJA2025 saat kirjani 20 %:n alennuksella Into Kustannuksen verkkokaupasta www.intokustannus.fi. Etu koskee kaikkia kirjoja ja on voimassa 24.12. saakka. Huomioithan, että tilaukset kannattaa tehdä viimeistään 15.12., jotta lähetys ehtii varmasti perille jouluksi."

 

Mitä marsseihin tulee, moni ei tiedä

kärjessä marssivan vihollisen,

käskyjä jakelevan äänen

lähtevän vihollisesta, ja

vihollisia nimeävän

juurikin vihollisen.

 

Käännelmä Brechtiä, joka näiltä osin on aina ajankohtainen, mutta hänen toteamuksensa "kenraalille", että ihminen on hyvin käyttökelpoinen panssarivaunun ja pommikoneen käyttelijänä, mutta siltä osin hankala, että osaa ajatella, pitäisi päivittää itseohjautuvien koneiden ja teko"älyjen" maailmaan, jonka soisin jo peittyvän unohdettuna sieluttomuutensa hautaan.

 

Otetaan vielä toinen Brechtiä:

Katetusta pöydästä opetetaan tyytymistä vähään.

Lahjotut uhoavat uhrauksia.

Mässäilynsä seasta he saarnaavat nälkäisille

tulevaisuuden ihanuudesta. Johtaessaan maata

syöveriin, he kertovat hallitsemisen

olevan aivan liian monimutkaista

tavallisille ihmisille.

 

 

 

 

 

Hänet hakattiin mustelmille

isolla kovalla

porkkanalla, ja ainoa

helpotus piestynä

oli purra

huokoista keppiä

upottaa hampaat siihen

leukojen koko kairaavalla voimalla

 

Ensimmäinen kivi,

nestemäinen.

 

Rauha ei ole jälkiruoka. 

Jos toivot rauhaa 

ja haluat koston,

rangaistuksen,

vihollisten häviön,

et toivo rauhaa. 

Ehkä toivot oikeutta. 

Ole tarkkana. Se 

voi toteutua. Luultavasti

et ota huomioon 

kylliksi. Suljetussa

astiassa jälkiruoka

kasvaa painetta. 

Kun en esitä lukevani

 Kun Pasolinin Teoreeman raportoiva kertoja on läsnä kielellisenä hahmona enemmän kuin henkilöt joita ”hän” viitteenomaisesti mutta seikkaperäisesti kuvaa lähtökohtaisesti lausumatonta tarkoitustaan varten, lukijana koen etten ole yksin. Kun tämä kertojan läsnäolon tuntu ei kuitenkaan ole läpinäkyvää - en ole aivan varma mihin kertoja ikään kuin on viemässä meitä - syytä lukea, painoa lukukokemuksen syventymiseen, on kylliksi. Lakkaan esittämästä että luen. Luen tai en, mutta en esitä lukevani. Suurin osa kirjallisuudesta ei voi paljoakaan sille, että vain esitän lukevani ja sen sijaan perkaan ja nyljen kirjoituksen osiinsa.

 hypoteesi

On parempi muistaa liikaa kuin liian vähän. 

Kun esitän lukevani kirjaa

 

Kun esitän lukevani kirjaa tosiasiassa raatelen ihmismielen jälkiä selluteollisuuden tuotteessa, puren riekaleiksi kirjallista rakennetta, imen karvaisilla sieraimillani intensiteettiä tekstuaalisesta kudoksesta, ja melkein kaikki kirjat hajoavat siinä, säpälöityvät kuin lattialle viskattu kahvia täysi kahvaa myöten kuuma lasipannu, särkyvät, murskaantuvat, muhjaantuvat kuin lahottajan sisältä tuhoama pihlajanraato, ja siksi en lue moniakaan kirjoja muutamaa sivua enempää, ei minun tarvitse: on vain vähän kirjoitusta joka selviää hengissä, kun esitän lukevani.

 

 

Inho vaihtui sääliin.

Ei se koske sinua. Se koski heitä
Se koski heitä
Ja se sattui
Se koski
Hukutti
Se koski heitä ja he muuttuivat
Olivat hiljaa
Tuo mainos
Tai merkki
Itsestään
Olivat hiljaa itsestään
Ääneti
Itseään paljastamatta
Kun se koski
Se koski
Hukutti

 

 

Kissasi oli vielä sokea

Näit kyllä oikein:

se oli kissa

Vaan sellainen kissanäyttelyssä

ei tule kysymykseen 

 

 

Niin. Mietin että millä tavoin ovat suhteessa ensinnäkin ihmisten odotukset kohtaamisesta - - , itsen ja toisen ymmärretyksi tulemisesta kuuntelun ja jakamisen alueella, rauhanomaisesta väittelystä, yhteisestä oivaltamisesta tai oivallusten yhteisiksi tarjoamisesta -  - ja toisaalta heidän käytännön kykynsä ja tapansa toteuttaa - - tai olla toteuttamatta - -  noita odotuksia lähipiirinsä ja muiden ihmisten kanssa. Kysymys on tietenkin keskeinen ja tuntuu aina kun ihmisyhteisöjen merkityksen ja mahdollisuuksien ja ongelmallisuuden seikkoja pohtii. Leevi Lehto kai sanoi että "on vaikea tarkoittaa mitä sanoo ja sanoa mitä tarkoittaa" - samalla tavalla on vaikea kuunnella mitä tarkoitetaan ja tarkoittaa kuunnella mitä sanotaan, ja niin edelleen. Onko se sitten epätoivoista. "Sitting in Fire", hahmotteli Mindell. Jos on ihan helvetisti asiaa, ei ehkä ehdi kuulla mitään muuta. Enivei, parasta jatkoa.

Quo Vadis, Israel?

 

 

Olen jo aiemmin tässä blogissa viitannut lukuisiin Israelin ja Palestiinan konfliktia tutkineisiin tahoihin, jotka ovat todenneet Israelin toimien Gazassa täyttävän kansanmurhan määritelmän. Kun nyt Israelin armeijan tietokanta (Ylen uutinen aiheesta) ilmaisee, että 53 000sta tapetusta Palestinaalaisesta 17% on ollut taistelijoita ja 83% siviilejä, poistuu sekin yleisesti kuultu vasta-argumentti, että tilastot Israelin toimeenpanemasta kansanmurhasta tulevat Hamasilta tai muuta vastaavaa. Israel on tietoisesti, tahtoen toteuttanut poikkeuksellista siviiliväestöön kohdistuvaa joukkotuhontaa Gazassa. Sen on loputtava. Suomen valtion tulisi tehdä voitavansa konfliktin päättämiseksi ja mielekkään, rauhanomaisen ratkaisun edistämiseksi alueella.

 

Panu Tuomi kuollut

 

 

Teoksesta Tampereen kaupunkiluonto - Opas kaupunkiekologiaan, artikkelista "Kaupunki hyönteisten elinympäristönä, sivulta 204:

 

"Tuomi

 

Tuomet esiintyvät useina vuosina alkukesän ajan valkoiseen seittiin pukeutuneina. Seitin tekevät tuomenkehrääjäkoin toukat, jotka runsaina esiintyessään syövät seitin suojissa tuomet täysin lehdettömiksi. Keskikesällä toukat koteloituvat, ja parin viikon päästä koteloista kuoriutuu kauniita valkoisia ja mustapilkkuisia perhosia. Tuomi on onneksi hyvin sopeutunut lehtikatoon ja kasvattaa loppukesäksi uudet lehdet. Niin perhosen kuin seittiin peitetyn tuomipuunkin kauneus on toki katsojan silmässä. Tuomea jopa vältetään piha- tai puistopuuna, kun monet pitävät silloin tällöin ilmestyvää seittiä epäesteettisenä. Jos siis nykytaiteilija peittää rakennuksen harsoon, se on taidetta, mutta puun harsoon peittävä perhonen on inhottava tuhohyönteinen? Pitäisikö luonnon omille taiteilijoille suoda hieman enemmän ymmärtämystä?"

 

Pyhä Ristin Johannes, Pimeä yö, s. 174 (suom. Seppo A. Teinonen):

 "Nyt esillä olevaan säkeeseen sisältyy kolme sanaa, joiden avulla voidaan selittää kolme yön ominaisuutta. Niistä kaksi, nimittäin 'salainen' ja 'tikapuut', koskevat juuri nyt käsittelemäämme pimeää kontemplaation yötä, kun taas kolmas eli 'valepukuinen' viittaa sieluun ja sen käyttäytymiseen tässä yössä.

Mitä tulee molmepiin ensin mainittuihin sanoihin, on huomattava, että sielu kutsuu tässä säkeessä 'salaisiksi tikapuiksi' pimeää kontemplaatiota, jonka välityksellä se lähtee ulos rakkauden yhtymykseen. Nimitys aiheutuu kontemplaation kahdesta ominaisuudesta: se on salainen ja sen muodostavat tikapuut. Tarkastelemme kumpaakin erikseen." 

 ke 1.6.2016 'klo' 9.11
    
->

jos kuolisin nyt
toivoisin että olisin
kiittänyt
kaikkea ja kaikkia

ja tehnyt sovinnon
kaikkien ja kaiken kanssa

sallien etten ehkä osaisi ja pystyisi

 

kärpänen potki selällään betonilattialla

puhallan sen ilmaan

se lentää paperiin

joka peittää oven ikkunaa

 

 

 

Erilaisten pienten olemista tai ihmisyyttä jonkin menetelmän tai näkökulman lähtökohdasta vaalivien yhteisöjen suhde johtajuuteen on keskeinen ja usein määräävä tekijä niiden jatkuvuuden ja mahdollisen ylisukupolvisuuden kannalta.

Olen nähnyt ainakin kahdenlaista kompastumista tähän: on johtajuutta, jota ei luoteta ja uskalleta antaa eteenpäin, jolloin ylisukupolvisuuden mahdollisuus kuihtuu ja yhteisön jatkuvuus tukehtuu; on johtajuutta, jota jaetaan epämääräisesti eteenpäin, tuhlaillen tuotetaan yhteisön jäseniä joille vuodatetaan vastuuta, ja sitten valikoiden katkaistaan vastuun jatkuvuus ensimmäisen erimielisyyden ja konfliktin tullen, erotetaan jäseniä ja pilkotaan yhteisöitä.

On varmaan onnistumistakin, mutta yllättävän vähän olen tullut kohtaamaan sellaista, minkä vuoksi ajattelenkin nykyään ettei juuri ole olemassa väkeä, joka on psyykeltään tasapainoista, vastuuntuntoista ja yhteisönmuodostuksen ja -ylläpidon prosesseista rennosti tietoista; puuttuu tällaisten yhteisöjen - miksei koko yhteiskunnankin - vastuullisia ihmisiä, jotka kestävät konflikteja ja muiden vapaata kasvua kokonaisina ihmisinä. En sano, ettei kokonaisia ihmisiä ole olemassa, mutta he ovat paljon harvinaisempia kuin uskoin. En ehkä itse tunne ketään sellaista?

 Pidän tekoälyn merkitystä olemassaoloni kannalta häviävän pienenä. Samoin kuin konetuliaseidenkin. Tämä ei tarkoita, etteivätkö nämä ja muut vähämerkityksiset teknologiat voisi esimerkiksi tuhota olemassaoloani -- ainoastaan että niiden merkitys olemassaololleni on mitättömästä seuraava. Siksi en vaikkapa tekoälystä juuri keskustele tai kirjoittele - muut tekevät sen muutenkin paljon paremmin ja asiantuntevammin. Tekoäly kirjoittajan työkaluna saa minut kuitenkin lausumaan seuraavaa: käyttäkää vain tekoälyä kirjoittamistöidenne apuna, mutta eikö se jokseenkin poista kirjoittamisesta sen matkantekemisluonteen? Kirjoittaminen voi olla matkantekoa tiedostamattomaan, tajunnan sellaisiin muotoihin, vaiheisiin ja kohtiin, jotka eivät tietoiselle mielelle ole tuttuja, ennalta mahdollisia tai jotka muotoutuvat työn prosessissa. Jos jumikohdat tai tylsät tekstintuoton vaiheet korvaa tekoälyn tuottamalla materiaalilla, eikö matkanteko jumin uumeniin tai tylsyyden mehevään ja haperoon ytimeen jää tekemättä?