torstai 31. tammikuuta 2013

Välitilinpäätös


Tärkeää työtä on kumittaa yli-innokkaan kirjastonkäyttäjän lyijykynällä tekemät alleviivaukset ja rajaukset Mirkka Rekolan "Syksy muuttaa linnut"-kokoelman sivuilta.

Muutoin olen kirjoitellut muutamia pieniä esseitä, joista erään hengityksen poetiikasta ja kokemisesta Antti Salmisen kanssa Väen tunto -artikkelikokoelmaan. Toinen tulee julki Kaltiossa myöhemmin tänä vuonna, siinä "Syksy muuttaa linnut" on esillä. Erään esiintyvän runoilijan pohdinnan kirjoitin Tamperelaisen kirjakaupan ja kirjallisuusyhteisösolmun Tulenkantajien antologiaan, joka ilmestynee lähikuukausina. Ja kirjoitus rakkauskirjeen mielestä ja luonteesta on tekeillä, sekin Kaltioon.

Jo yli vuosi sitten ilmestyi Kukkia-ryhmän dokumenttikirja, johon kuvitin ja kirjoitin englanniksi esseen esityksistä, joita heiltä näin. En äkkiseltään löytänyt mitään tolkullista linkkiä tuohon Tero Nauhan ja Karolina Kucian kirjaan (ISBN: 978-952-5858-04-4). Kuvat on täälläkin: 1 ja 2.

Parnasson viime numerossa oli muutama "kuvateksti", kuten Karri niitä nimitti. Myöhemmin tänä vuonna, lokakuusta lähtien Jyväskylän Taidemuseossa Olli Marttilan retrospektiivinäyttelyn yhteydessä saan esittää jotakin muuta kuvallista materiaalia viiden muun Ollin taiteilijaystävän rinnalla.

Olentulo, kirjoitusta -niminen runoteos on melkein valmis. Muut käsikirjoitukset ovat tekeillä, samoin suomalaisen epävirallisen terveydenhoidon sääntelyprosessia ruotiva gradu, joka ensimmäisenä valmistuu.

2 kommenttia:

  1. Sanon saman minkä tri Haapala alempana: kirjoita tänne useammin. Muutenkin blogien pitäisi päivittyä useammin, ärsyttää kun joku päivittää kerran viikossa, vaikka päivitys on päivittäinen. No niin.

    VastaaPoista
  2. Viime vuonna en tainnut edes joka kuukausi päivitellä. Kyllä tää on yhtä ristiriitaa tää blogin pitäminen, olkaa vaan kiitollisia näistäkin vähistä... ja mä vähistä lukijoista.

    VastaaPoista