Kun en esitä lukevani

 Kun Pasolinin Teoreeman raportoiva kertoja on läsnä kielellisenä hahmona enemmän kuin henkilöt joita ”hän” viitteenomaisesti mutta seikkaperäisesti kuvaa lähtökohtaisesti lausumatonta tarkoitustaan varten, lukijana koen etten ole yksin. Kun tämä kertojan läsnäolon tuntu ei kuitenkaan ole läpinäkyvää - en ole aivan varma mihin kertoja ikään kuin on viemässä meitä - syytä lukea, painoa lukukokemuksen syventymiseen, on kylliksi. Lakkaan esittämästä että luen. Luen tai en, mutta en esitä lukevani. Suurin osa kirjallisuudesta ei voi paljoakaan sille, että vain esitän lukevani ja sen sijaan perkaan ja nyljen kirjoituksen osiinsa.

 hypoteesi

On parempi muistaa liikaa kuin liian vähän. 

Kun esitän lukevani kirjaa

 

Kun esitän lukevani kirjaa tosiasiassa raatelen ihmismielen jälkiä selluteollisuuden tuotteessa, puren riekaleiksi kirjallista rakennetta, imen karvaisilla sieraimillani intensiteettiä tekstuaalisesta kudoksesta, ja melkein kaikki kirjat hajoavat siinä, säpälöityvät kuin lattialle viskattu kahvia täysi kahvaa myöten kuuma lasipannu, särkyvät, murskaantuvat, muhjaantuvat kuin lahottajan sisältä tuhoama pihlajanraato, ja siksi en lue moniakaan kirjoja muutamaa sivua enempää, ei minun tarvitse: on vain vähän kirjoitusta joka selviää hengissä, kun esitän lukevani.

 

 

Inho vaihtui sääliin.

Ei se koske sinua. Se koski heitä
Se koski heitä
Ja se sattui
Se koski
Hukutti
Se koski heitä ja he muuttuivat
Olivat hiljaa
Tuo mainos
Tai merkki
Itsestään
Olivat hiljaa itsestään
Ääneti
Itseään paljastamatta
Kun se koski
Se koski
Hukutti