maanantai 27. huhtikuuta 2020
Kaksi Majken Johanssonin runoa Mirkka Rekolan käännöksinä
Majken Johansson
Kaksi runoa
Lokakuun elegia
Kysymystemme virhe on että hylkäämme ne.
Nyt metsä kallistuu väärään suuntaan,
pian se kaatuu viimeiseen puuhun,
eikä mikään tuuli tue kättä
kirjoittamaan kyllä tai ei.
Rakas, metsässä
tuuli puhalsi tuoreet lehteni
ja sanani menivät auringontietä.
Nyt palaa kaikki, mutta kuin typestä.
Kesien tavoin joita emme enää muista
kuljemme yhdessä syksyn läpi.
Kysymystemme virhe oli että hylkäsivät meidät
oikeasta sanasta: kyllä, ei.
Kohta ei poltekaan kestä savunsa likeisyyttä.
Ei enää metsää, vain mykkää ikävyyttä.
René Descartes
Ja minä näin sielun ja ruumiin väliin
niin syvään että sinne kasvoi yksinäisyys. Niin syvään
että sieltä kasvoi yksinäisyyttään väkevimmin.
Sielu, ja ruumis,
ja Minä puristuksissa
välissä.
Mutta väliin piti nauraa tikahtuakseen,
kun Descartes tulla sipsutti glandula pinealis hyppysissään.
Ja kaikki muu oli hullua
ja kaikkea muuta kuin hyvää.
Kunniallinen ihminen opetti minulle
taivaan ja helvetin nimen. (Sellainen oli
Sokrateenkin syntiinlankemus.)
Ja siksi
en koe olla ovela
vaikka kieleni koko ajan käy kahtaanne
ja näytän iloisemmalta mitä enemmän kauhistun.
Suomentanut Mirkka Rekola
(Parnasso 1/1962, 24-25)
tiistai 7. huhtikuuta 2020
Kaikki peruuntuu, rupikonna nielee maailmasi
Corona-viruksen myötä kaikenlaiset tapahtumat tästä keväästä tietenkin peruuntuvat.
Kesäkuun alussa, 6.6., paljastetaan Tampereella Mirkka Rekola -runomuraali lähellä
Annikin puutalokorttelia ja runofestaria. Jos tapahtuma sujuu aikeen mukaan, olen
paljastustilaisuudessa esittämässä joitakin Mirkan runoja lukien ja laulaen.
Seuraavan Ananda-lehteen tulee Anne Lehtisen haastattelu minusta. Kuinka outoa,
miksi joogalehteen haastatellaan runoilijaa, joka ei ole koskaan harjoittanut joogaa?
Sammakon laulu (noin vuodelta 2012) Minä heitän sinut kuiluun ja annan sinun kiivetä sieltä Minä heitän teidät kuiluun ja työnnän siirtolohkareen perään Minä heitän teidät kuiluun ja joudutte kapuamaan pimeästä luolasta suuakkoa näkemättä On yö, pimeää kallio haljennut kauan sitten ja nyt, se pitää teitä sisällään Minä heitän sinut kuiluun ja annan sinun kiivetä sieltä Minä heitän teidät kuiluun rankkasateen aikaan Ravinnotta ja valotta hengität kosteaa kylmää Menee vuosia, mutta kasvat Minä heitän teidät kuiluun sinun muodossasi ja sinun tehtäväsi on nousta sieltä minua vahvempana Silloin te kaikki voitte tulla eläviksi silloin te kaikki tulette ihmiseksi BVARB BRUUARB Minä heitän teidät kuiluun ja laitan kivet satamaan perään BRR BROAB Minä näen vain liikkeen minä haluan että putoat ja sitten vain kun pääset jaloillesi ja vain kun kiipeät kalliota voin minä sinut nähdä muuten et ole minulle sinun on kiivettävä jos haluat kohdata minut sinun on kiivettävä ja vahvistuttava kun pääset huipulle tulet olemaan vahvempi kuin minä Minä heitän sinut kuiluun että tulisit nähdyksi kokonaan Ja kun tulet nähdyksi synnyt omaksi itseksesi Ja sinun itsesi on teidän kaikkien siemen sinun kokonaisuutesi maan kokonaisuuden peili BRUUAB BRUUAB Minä odotan kauan Minulla on kaikki aika