perjantai 27. toukokuuta 2016
vakavaa harkintaa
Harkitsen vakavasti tän blogin päättämistä.
Ensinnäkin, mulla ei ole selkeää tarkoitusta, päämäärää, ideaa tai aietta tän suhteen.
Toiseksi, tulen kuitenkin lähitulevassa tekemään uudet nettisivut, joille on selkeitä tarkoituksia, päämääriä, ideoita ja aikeita. Niinpä tän blogin olemassaolo ja keskenolo kenties jarruttavat uuden sivun toteuttamista syömällä käytettävissä olevaa psyykkistä energiaa, jota en nettipreesensiä varten muutenkaan niin intensiivisesti viitsi kerätä ja haalia.
Näistä syistä harkitsen vakavasti tän blogin päättämistä tähän tai pian.
tiistai 24. toukokuuta 2016
inventaario kala suussa?
sinä päivänä kun itseään ei-uskonnollisiksi kutsuvat selkeästi uskonnolliset ryhmät lakkaavat tiedostamattaan tai tietoisesti soveltamansa perhedynamiikan ja perheroolien ymppäämisen oppimistilanteisiin
nätti sää, oravat liikkeellä, saukko ui kaupunkijoen kivipengerten viertä
niin kuin tänään
kirskulinnut taivaalla
mustat valkovillavuorelliset nahkarukkaset käsissään juoksee olkapäitään eteenpäin rintakehän suojaksi ja niskaa etukaarelle hätäännyksen tukokseksi jännittävä radanvarsipolkua
viedessään lasta harrastuksiin nauhoittaa salaa toiminnan analysoidakseen sisimpänsä esilletuloa
myöhemmin mokkula tippuu usb-liittimestä lattialle ja säilyy
aikataulut peittyvät suunnitelmiin, ajat peittyvät suuntiin, nukkumapaikka pakkasenpuolella