millon sä oot yllättynyt jostain?

kaukaa kaikuu

Helmikuun kymmenentenä vuonna 2009 ajattelin kirjoittamalla esseekokoelmaa, jossa tuossa hetkessä kirjoitettuja ajatuksia ei kuitenkaan ollut syytä julkaista. Miksi sitten laitan ne tähän? Koska tuossa on jotakin viehättävää, kaikesta huolimatta. Tässä kirjassa puhuu keskeneräinen, nuori runoilija, jolla on mielessään ja lihassaan paljon kysymyksiä ja monia jännitteitä, joiden varaan virittyy loputon sisäisen puheen virta, josta tämän kirjan esseet on kalastettu, perattu, maustettu ja paistettu. Sellaisena kuin olen, monet ajatuksistani ovat spekulaatiota, tietoa, jota en voi varmentaa, oletuksia ja harhaluuloja, jotka tulen havaitsemaan vääriksi, tai valheita, joilla ylläpidän harhoja maailmasta, itsestäni ja runoudesta. Tiedän varmasti, että jotkin ajatuksistani ovat kaikesta huolimatta oikeassa asennossa johdattaakseen minua todellisuuden kohtaamiseen. Elämäni todistaa sen minulle joka päivä, jos vain kuuntelen. Kuitenkaan en voi tietää, ovatko edes nämä ajatukset lukijani tilanteeseen tai olemisen tapaan sopivia. Kirjani kiinnostanee joitakin jotka ovat lukeneet runojani tai kirjallisuuskritiikkejäni. He haluavat kenties lukea jotakin, mikä on tullut heille tutuksi tai vahvistaa jotakin kielellisiä vaikutelmia, joita ovat teksteistäni löytäneet. Näin varmastikin voi käydä. Kirjani voi kiinnostaa myös ihmisiä, jotka etsivät tapoja lukea tai kirjoittaa runoutta. Heillekin kirja tarjonnee ehdotuksia, joita toivon lukijan koettelevan kriittisesti. Joku ehkä löytää teoksen sattumalta ja hänellekin toivon kaikesta sydämestäni avointa ja tarkkaavaista mieltä. Seuraavissa esseissä pyrin tietoisesti ylittämään tiettyjä sovinnaisuusrajoja, jotka löydän omasta mielestäni, ja joitakin, jotka olen tunnistanut sosiaalisessa todellisuudessa tai jossakin ihmisessä lähelläni. Ylitän näitä rajoja koetellakseni omaa sisäistä vapauttani ja ollakseni toisaalta älyllisesti rehellinen ja toisaalta haastaakseni lukijaa huomaamaan tahallisen harhaanjohtamisen. Milloin kirjoitukseen täytyy luottaa? Minun on luotettava siihen nyt. Minä kirjoitan.

Vuoden portilla

Minnie Louise Harkins (1875-1957), katkelman käännös J.J. 30.1.2008

Vuoden portilla

Sanoin miehelle vuoden portilla:
"Anna minulle valo, jotta turvallisesti kulkisin tuntemattomaan."

Hän vastasi:
"Mene pimeyteen kätesi Jumalan kädessä
Se on sinulle parempi kuin valo, turvallisempi tuttua tietä!"

Niin astuin pimeään yöhön löytäen käteeni Käden
joka johti minua kohti siintäviä vaaroja
ja päivän murtumista esiin etäällä idässä.

Sydämeni, älä järky!
Mitä tarvitsee ihmisen tietää
jos Jumala ymmärtää?

Korkeuksia ja pohjia kärkkyy
maailman riitaisa hämmennys,
johon Jumala aikeensa piilottaa.

Eräs näkökulma sampo-aiheeseen

Sammon olemus on pitkälti hämärän peitossa, arvailujen ja erilaisten tulkintojen kohde. Sampo kuitenkin muistutti runsaudensarvea. Olin ajatellut, että erilaisia sampoja voisi hyvin tehdä rakennusjätteistä, purkutyömaiden tai vaikkapa Vammaskosken siltatyömaan roskista ja ylijäämätavarasta. Sitten tajusin, että työmaat itse ovat sampoja, jotka synnyttävät valtavat määrät täysin käyttökelpoista hylkytavaraa. Työmaita on nykyisin etenkin kaupungeissa ja valtateillä hyvin paljon. Kaupungeissa siniset, punaiset tai keltaiset työmaakopit ovat itseasiassa muodostaneet oman siirtyvän ja väliaikaisen arkkitehtuurin kategoriansa kaupunkiympäristössä. Vammala ei tosin aivan siinä määrin ole kaupunki. Leikkimiseen rakennusjätesampo liittyy myös aivan suoraan - rakennustyömaat, autiot talot tai puretut rakennukset ovat valtavat kiehtovia leikkipaikkoja, ja usein kiellettyjä, mikä vain lisää niiden leikkikelpoisuutta. Leikkimiseen myös kuuluu rakentelu, ja usein lapsien on helpointa saada käsiinsä juuri hylättyä materiaalia majojensa tai härveleidensä rakennusmateriaaliksi.

Löysin nimen kirjalle.

Minulla on nyt siis tekeillä kaksi kirjaa joilla on jo nimikin, kolmas kirja, jolle ei ole nimeä, yksi työnimellinen gradu, nimetty esitystaideprojekti, vielä paljon muutakin ja jotain epäselvää sekä muutamia kokeiluita.

Mitään kiirettä ei ole.

kirjallinen kamppailu, kamppailevan tilan kuvaus, hämärä, kylmä, sumea, ponnisteleva hahmo, mentaalinen ponnistelu jolla ei ole käsitteellistä avaruutta, mutta kylmä ja epätarkka maisema ja sisäisen paineen päällä vääntyvät kasvot, yhden askeleen raskauden venyttäminen ajassa tekstuaaliseksi pinnaksi

ainoatakaan elämää en voi antaa

ensimmäisenä päivänä leivän juuri ei ole edes puuroa

paljoa en voi tehdä yksin

vasen käsi ei vielä osaa sytyttää tulitikkua, oikea oppi juuri kantamaan puita

ensin juuri ja juuri pystyn kuuntelemaan pianokappaleen toisen käden kulkua, kolmen vuoden päästä kaivauduttuani sen alle löydän toisen käden, ja sekin on kiinni ruumiissa vain solisluun ja rintalastan välisellä kapealla nivelellä

yhtään elämää en suostu ottamaan

yötä seuraavana aamuna nousen ja painan jalkapohjani mattoa vasten

sitä ei voi kukaan tehdä puolestani