maanantai 17. toukokuuta 2010
lauantai 15. toukokuuta 2010
"unelmien virtuoosi"
Oli nimittäin erityisen hämmentävää katsoa, kuinka jokin (kamera) kuin jättiläiskäärme lähestyi kaukaa ylhäältä lavaa, sen keskellä mikrofoniständin edessä seisovaa kaunista mutta neutraalia naista, joka alkoi laulaa, käärmeen silmä asettui aivan hänen kasvojensa eteen, hieman yläpuolelle. Valkokankaalla vaikutelma oli tietysti toisenlainen kuin 1960-luvun pieniltä tv-ruuduilta. Laulava pää skannattiin kohde-esineeksi eri kulmista esityksen aikana: solisti ei katsonut kameraan, vaan kamera katsoi. Kamera oikeastaan tarkastelullaan rakensi esiintyjän katsojan sisään, esiintyjän, joka oli pelkistyneessä ja eleettömässä olemisessaan miltei puhdas ihminen. Kuvan rajaus piti myös mikrofonit ja tekniikan piilossa, joten kaiken kaikkiaan kyseessä oli antroposentrisen kuvahypnoosin luomisesta tuhansille silmille, mutta siten, ettei kukaan katsojista voinut häiriintyä kotonaan toisten läsnäolosta, vaan saattoi uppoutua aivoihinsa palavaan puhtaan naisen ikoniin. ”Televisio pienentää kaiken paitsi lähikuvakasvot.”
perjantai 14. toukokuuta 2010
tämän blogin tila viidennensadannen merkinnän kohdalla
tiistai 11. toukokuuta 2010
Ehkä runouden todella pitää antaa olla. Michaux toteaa jossain aphorismissa että jotain "älä sotkeudu itseesi" tai "älä sotke itseäsi itseesi"...
näin kerran unen jossa oli ikään kuin jokin tanssin tai tanssillisen pelin tai rituaalisen taistelun tilanne: kaksi riviä enkeleitä vastakkain, valkoisia ja tummia, tietysti, tummat ainakin olivat puvuissa, mutta siten että jos olisivat riisuuntuneet, mitään ruumista ei ilmeisesti olisi ollut, siis puku ja ruumis sama. oltiin kyykyssä, en nähnyt niitä valkeita koska olin niiden rivissä keskellä, mutta selvästi en ollut yksi niistä ainakaan täsmälleen. sitten jotenkin jotain noustiin mutta minua vastapäätä oleva musta enkeli syöksyi ja puri minua (en muista mihin). Heräsin siihen.
Pelkkä.