torstai 25. lokakuuta 2007

. (.)?

Jotta voitaisiin todentaa lauseen totuusarvo, kielen ulkopuolella on oltava toinen kieli - vähän samoin kuin ymmärtääkseen omaa ristiriitaisuuttaan tarvitsee toisten havaintoja -, mutta koska kulttuurivaihdon vuoksi on vaikea sanoa, missä vaiheessa suomi ja venäjä tai englanti todella eroavat, voi väittää, ettei mitään erillistä kieltä olekaan, ja vaikka mitään sanastollista yhteyttä ei olisikaan, kielten rakenteelliset samankaltaisuudet saattavat olla huomattavat, eikä tällöinkään päästä totaalisesti ulkopuoliseen kieleen. Onko tilanne sitten mitenkään erilainen keinotekoisten kielten suhteen, esimerkiksi matematiikan suhteen? Onko olemassa matematiikalle totaalisen vierasta kieltä, joka voisi toimia polttopisteenä matemaattisten lauseiden totuusarvon mittaamisessa? Minua ei toisaalta kiinnosta erityisesti matematiikka, paitsi sikäli kuin se on runoutta; kuulin juuri, olisiko se ollut Russelin määritelmän luvulle 1. Määritelmä meni kuta kuinkin näin: joukko, joka koostuu kaikista niistä joukoista, joista yhden olion poistamalla poistaa aina saman. Sinne päin. Suufeille numero kolme on ensimmäinen todellinen numero, sitä edeltävät eivät ole varsinaisia numeroita, mutta tähän minun on pitänyt kiinnittää huomiota jo ajat sitten "numerosarjassa", joka toivon mukaan jatkuu vielä tässä blogissa.

valaskuilu

sonnevi / marttila

Sonnevin Valtameren lukeminen on kuin saisi viettää viikon Olli Marttilan huoneistossa, katsellen yksityiskohtaisesti kymmeniä ja taas kymmeniä maalauksia, niistä avautuvia muistin näkymiä, niistä purkautuvia uusia maailmoja, vielä luomisensa hetkellä. Mutta Valtamerta voi kantaa olkalaukussa: Olli Marttilan maalaukset eivät kulje mukana, yksi on seinällä, vieressäni, näen sen silmäkulmassani kun kirjoitan. Maalaukset leviävät maailmaan. Näen kartan, johon on piirretty punainen tai valkoinen sormenjälki kunkin maalauksen kohdalle, niitä on kaikkialla Suomessa, Ruotsissakin, ehkä muuallakin, kartta hämärtyy. Maalausten välinen verkosto muistuttaa valtamerenpohjalla makaavien valaanruhojen elämää ylläpitävää matriisia, erästä kemosynteesin maailmaa.

...

Nyt olen palauttanut mieleeni ajatuksen, että kieli edellyttää toisen kielen. Muistan myös afrikkalaiseksi sanonnaksi luulemani lauseen: Jumala on vieraan kieli. Nämä ajatukset ovat yksi mahdollinen perusta poetiikalle, jolle voisin antaa nimen, jota olen pyöritellyt oikeastaan silkkana humoristisena keksintönä, mutta joka saattaa, ainakin näin hetkellisesti, tässä virkkeessä, kuvata aavistelemani poetiikan luonnetta. Tämä nimi on realmismi.

Lyhyesti: Poliittisen ymmärtäminen vaatii kokemuksellisen todellisuuden ymmärtämistä, kokemuksellisen ymmärtäminen vaatii metafyysisen ymmärtämistä. Maailmojen välissä on ihminen. Ihminen ei eroa maailmoista, ei yhdy.

keskiviikko 24. lokakuuta 2007

+

Edellisessä merkinnässä onnistuin kirjoittamaan itseni ulos eräästä olennaisesta ajatuksesta, joka oli: samoin kuin kielen ulkopuolella on oltava toinen kieli (jos kielen kokonaisuus halutaan jotenkin todeta ja havaita täysin) on kosmoksen ulkopuolella oltava toinen kosmos. Ajatuksen voi varmaan helposti johtaa kahden edellisen merkinnän perusteelta.

...

Jos oletetaan, että vastavuoroisten aineenvaihduntojen kompleksi on yksi kokonaisuus, kosmos, johdonmukaisesti Gödelin epätäydellisyysteoreemaa seuraten on otettava huomioon, ettei kosmokseen kuuluva tietoisuus voi havaita kosmoksen kokonaisuuden ristiriidattomuutta tai ristiriitaisuutta sen sisältä, vaan havainnot ovat väistämättä keskeneräisiä, epävarmoja ja siten eläviä. Havainnot ovat siis väistämättä osa vastavuoroista aineenvaihduntaa, jossa eheäksikin kiteytynytkin havainnon tai olemisen muoto välttämättä sulaa tai murskaantuu, ei välttämättä heti, mutta väistämättä ajan painaessa ja kuumentaessa sitä milloin minkäkin säätilan ja ilmastonmuutoksen hahmossa. Kuolemattomuus on siis missä tahansa hahmossa vain väliaikaista, ja välitilat, joissa kuolevat olennot sijaitsevat ovat muuttuvaisia, joten kosmoksesta hahmotettuja karttoja, lakeja ja toisaalta tuotuja viestejä, jotka kenties ovat käyttökelpoisia löytämisen tai valmistumisensa hetkellä, ja ehkä jopa pitkän aikaa sen jälkeenkin, on myös pidettävä osittain epäluotettavina ja kuolevina siinä missä kaikkea muutakin. Aineen hahmot ja energian jännitteet eivät ole pysyviä, eivätkä aina toimi täysin yhdessä, vaikka usein näyttäytyvätkin synkronisesti, ja joskus käy niin, että jokin kappale luovuttaa energiansa ennen kuin sen muoto särkyy, tai toisinpäin, että sen muoto hajoaa, mutta energia jää sirpaleisiin - kaikkien eteensattuvien ilmaisujen ja muotojen suhteen on siksi oltava tarkkaavainen ja herkkä, jos pyrkimyksenä on ymmärtää niiden olemista.

) (

Gödelin epätäydellisyysteoreema, jonka mukaan - vapaasti ilmaisten - kielen ristiriidattomuutta ei voi perustella sillä itsellään, vaan kielen ristiriidattomuuden voi todentaa vain toisella, ulkopuolisella kielellä, johtaa nähdäkseni paitsi siihen Sonnevin havaintoon, että Jumala ei voi tuntea itseään täysin, eikä siis myöskään ihmisiä siinä määrin kuin olemme Jumalan kuvia, vaan myöskin siihen, että kaikki olemassaoleva - kuten esimerkiksi matematiikka, kielet yleensä, ihmiset ja jumalat - on riippuvaista vastavuoroisuudesta, kaikkien kielten ja olentojen välisestä energian ja informaation, eli muodon antamisen, jatkuvasta ketjuuntuvasta, kiteyttävästä ja sulattavasta vaihdosta, kierrätysten, virtausten, eri mittakaavojen välisten säiden ja ilmastojen, ja perustavien syntymän ja kuoleman kaltaisten muutosten monimutkaisista, kaikki olemassaolon tavat yhteensolmivista sykkeistä. Tämä on kaikkeus.

tiistai 23. lokakuuta 2007

musiikin loppu

Last.fm on juuri sellainen väline musiikin kuunteluun, joka tuhoaa musiikin. Musiikki tuhoutuu, kun ihminen voi vapaasti valita äänitteitä, joista "pitää", ja hallita näin ympäröivää äänimaailmaansa täysin oman egonsa varassa. Musiikki, joka on todellisuudessa kaikkea ääntä, äänien synkronisiteettia läsnäolevassa tilassa ja ihmisen korvissa ja aivoissa, menehtyy, kun se muuttuu sisustuselementiksi, tunne-elämän hallinnan välineeksi tai vastaavaksi, jota levymusiikki ja jokin last.fm on. Tämä ajatus seurailee John Cagen jossain esittämää ajatusta.

No, tietysti olen ollut tappamassa musiikkia, ja havainnut että last.fm on ärsyttävän kategoriakeskeinen, ja kategoriat ovat lisäksi täysin satunnaisia. Last.fmhän kysyy, mikä on kuulijan lempiartisti, ja soittaa tämän perusteella "samankaltaista" musiikkia, useimmiten genreperusteisesti. Olen löytänyt ehkä noin kolme nimeä, jotka eivät johda jatkuvaan paskalle altistumiseen, vaan melko hyvään taustamusiikkiin tai mitä sen nyt sitten olisi: Leonard Cohen tuottaa folk ja sensellaisen musiikin kanavan, Morphine vähän hienostuneemman rock/blues tai jonkin kanavan, ja Arvo Pärt kiinnostavasti kanavan, jolla minimalistisen ja muun klassisen musiikin lisäksi kuuluu ainakin kokeellisempaa konemusiikkia ja sellaista. Näin Pärt on näistä sanoista ainoa, joka ylittää genret. Aivan hyvin Morphinen kohdalla voisi tulla jotain Miles Davisia. Ei tule.

(EDIT: Nyt kun kuuntelen tätä "Arvo Pärt's Similar Artists" -musaa, niin ei tällä kertaa kyllä tule mitään muuta kuin klassishenkistä matskua, jos se nyt mitään haittaa.)

maanantai 22. lokakuuta 2007

kirjallisuus / internet / kirjat

Voi olla, että blogien ja nettijulkaisujen tullessa yhä keskeisemmäksi lyhyen ja nopean runouden julkaisutavaksi, korostuu laajan muodon ja ilmaisun mahdollisuus kirjaan painetussa runoudessa. Harva on valmis lukemaan ruudulta raskasta runoutta pitkiä aikoja. Sikäli kuin kirjallisuus on nimenomaisesti ajan ja ajattelun taidetta, netti- ja kirjarunouden rinnakkaiselo paljastaa, mikä julkaisumuoto sopii lyhyille ja mikä pitkille rytmeille ja jaksoille. Laajaa runoutta lukiessa taas paljastuu, millaisia kokonaishahmotuksen ja aikojen päällekkäisyyden ilmaisun mahdollisuuksia kirjallisuudella on. Toisaalta internetin hyperteksti- ja multimediakeinot synnyttävät oman tarkkuutensa ja ikään kuin mielikuvitusta hallinnoivan ja samalla assosiaatioiden määrän moninkertaistavan (post?) kirjallisuuden. Tämä yleinen huomio syntyi pohtiessani Sonnevin Valtamerta.

lauantai 20. lokakuuta 2007

kuoltuaan puut, nuo valtavat yhteyttäjät, päättävät kasvaa
eläimiksi, kulkea kohti vieraan hengitysmuodon murenemista
ja parhain väline tähän kasvuprosessiin, he päättelevät, on
taiteilija, joka ei voi vastustaa, joka rakentaa, hoivaa

ja katso! Spectrescope

perjantai 19. lokakuuta 2007

torstai 18. lokakuuta 2007

oi, löytäisinpä itsestäni naisen raivon
joka tihentää ajan, niin
että kosmeettiset muutokset kasvavat kosmisiksi

keskiviikko 17. lokakuuta 2007

Ja kirjoittaa sinun lävitsesi

Jos tyhjästä ei voi lähteä

on jäätävä

”Enkä hetkeäkään katunut, että sinne isä ja äiti vei mut”

maanantai 15. lokakuuta 2007

sunnuntai 14. lokakuuta 2007

äänistä

jotka puuttuva, täytyy sanoa, että niitä on maailmassa, mutta välineet ovat rikkoutuneet ja maltetaan nyt pitkä hetki vielä.

Romahtavan järjestelmän sisällä asetun kehon rytmiin. Unen keskelle iskeytyy vieraan läsnäolon paine. Enää kuvitelma ei riitä runoksi, eivätkä sanat kieleksi.

Kun ihminen kysyy olemisen mieltä, sinut välttämättä on havaittu ja kaikkea sinussa, hiljaisuuttakin, kuunnellaan: sitä mistä ei voi puhua, mikä silti on kielessä.

Kun ryhtyy kirjoittamaan kaaoksesta on pian myönnettävä että vaikka runo voi tulla ikään kuin tyhjästä ja ohjata kaivattuun tuntemattomaan, se itse ilmaisuna on aina rajanvetoa.

lauantai 13. lokakuuta 2007

jos se päästetään:

vaelluskala suussaan korpi
laahus repii sammaleeseen vakoa
paljastuu betonia, vene aloillaan sumussa
sukellan nousen veri kohisee
laiturin alta ei mutta etääntyvästä sumusta
vene, sen varassa että veden haavat eivät vuoda
eivät tyrehdy, lähestyy puen
karmista seuraavassa karmiininpunaista
laahustaa kivenjärkäleen ympäri, kykki
lapsena sen alla nurmettomassa huoneessa
saamassa muistoa, saamaisillaan
pakokauhua, kotiinpaluun askelia
tätä pidemmäksi ei
kala ei tätä pidemmäksi kasva
eikä suomujen pinta rikkoonnu
vaikka kuinka sätkii
vasta kun veitsi perkaa

keskiviikko 10. lokakuuta 2007

häiriöaltis
sinulle kaavailtu tasku
ajanvierteiden huuh jyrkkään rinteeseen
laskettu, maksimaalinen pyöreys, halkeaminen
vasemmalla
aivoissa tuntuu
oikealla silmäkulmassa näkyy
keskeneräinen kieli
se ja toinen yhtä laiha kirja pöydällään
väliaikaisella
kahvilla, kääntyy tuijottamaan silmiin
juoksee ylös
vasten liukuportaita ja huutaa

tiistai 9. lokakuuta 2007

akselirasva poistaa kitkaa kunnes se on täysin imeytynyt kämmeniin ja nahka alkaa palaa ja revetä - vuorenrinteelle valettu tinapeite polttaa hetken männyn kilpikaarnaa kunnes jäähtyy - ohuessa ilmanalassa hän lukee kuin kivelle omalle kielentunnolleen ja meridiaaneja myöten, noita tuhansia pikkuruisia kelloja kuiduistaan roikottavia karhunlankoja myöten hänen tietoisuutensa valuu korvastani sisään kun nukun - löydän aamulla sylkeä poskelta, sitten tyynyltä, pyyhin kämmenselkään - aasin selkään kiipeää mies joka pystyy tekemään matkan aasille hyvin kevyeksi vaikka se tekeekin kaiken työn - soudan keskelle saaren järveä jota ei enää ole: se on puhkaistu mereen, suolavesi on vain kerran tunkeutunut makeaan veteen, ja vuosikymmeniä tätä järveä ei ole ollut - hän painaa kynsillään tarkasti selkääni, talirauhasen kohdalle, reidestä nahanpinnasta hän kaivaa esiin ihonsisään kasvaneen karvan, voi kuinka pitkä se on - yllättävää tyyneyttä kritiikinpurkauksen sisällä, päähän nousee kuumuutta ja minua naurattaa kun huudahdan sinulle että jos et kerran ymmärrä naisia, etkä sä tunne K:ta, hän on enemmän kuin minä eikä vaihda mielipiteitään - katukivekset - seestyneenä estynyt - rei'itettyä nurmea - puhelin soi huomaan kyllä en vastaa -

maanantai 8. lokakuuta 2007

kuuriistäjä

Sormi joka tuli japaninpaperin läpi kun se repesi on nyt kipeä. Ajelehtivaa tai maatuvaa kysymystä. Istuu rannalla tai sammalikossa, suon reunalla ja tarkkailee. Korkeasoinen alue, on tulenjuurisiemenet ja veteen hautautuneet metallikaaret, tässä paikassa. Haistoin altani, maasta nousevan ahtaan ja lämpimän todellisuuden. Talvellakin lämpimän. Jään allakin taipuisan, alttiin.

paskaa syövät loiset

Jos kerran kaikki puhe on ulostetta, silloin täytyy olla niin, että olemme joitakin loisia tai toukkia, jotka tarvitsevat joidenkin korkeampien olentojen ulostetta selvitäkseen hengissä, kyetäkseen sulattamaan muuten niin kovan ravinnon, ja ehkä, jos ovat toukkia, muotoillakseen, erittääkseen kuoren itselleen, aikuistuakseen. Hengitämme Jeesuksen uloshengitystä, suurin osa kuona-aineista poistuu hengityksessä. Joten kun erään väsyneen kirjakauppiaan oli sumeana joulukuun iltana paha olla, jotenkin liian täysi, tai tyhjä, vaikea selittää, vaikka hän kävikin juuri istumassa muovireunusteisella ontolla posliinituolilla. Sen täytyi johtua siitä, että hän ei uskalla muistaa hengittää. Hän hyperventiloi jatkuvasti. Ihan vähän, ihan riittävästi.

ihminen on ilmastointiteipillä sidottu
esimerkiksi tuulikaappiin
niin että teippi muodostaa lujan köyden
seinästä seinään, muiden kulkureitille
polvistuneen ihmisen pään korkeudelle
ja tämä pää on niskastaan, leuastaan ja poskistaan
kiinnitetty ilmastointiteippiin kuin teippi olisi kasvanut häneen kiinni ja hän sen sisään
suu ja muut ruumiinaukot ovat vapaita
leuan liike ei ole täysin estetty
ihminen laulaa tai huutaa
kuiskii ja puhuu
ohikulkua yrittäville
jonkun on täytynyt auttaa hänet siihen tilaan
olisiko hän onnistunut sitomaan itsensä sillä tavalla
metreittäin ilmastointiteippiä

onnistuttiin järkkäämään tanssit jotka ei olleet kellekään ennalta tutut

turha etsiä ruumiistairtaantumista jos ei ole asettunut ruumiiksi

Ystävien kanssa ollaan lähdössä lentokoneella
Alas maahan, ehkä saarelle, puistoon kuitenkin, puiston penkeille sorapolun varteen
penkeille jäävät laturit ja piuhat, jotain tärkeää
näen kun etäännymme niistä, olen huolissani
Lentokone on ristinmuotoinen kuin jokin matala putkimainen ristikirkko
En tiedä sen suuntaa
Kiidämme, puhun puhelimessa isän kanssa, olemme matkalla Hartolaan
isä on keksinyt jonkin keinon estää ilmastonmuutosta
maailmaa voi viilentää, kun ovia pitää auki, ja kuluttaa ilman kuumuutta
siihen on metodi, jonka seurauksena valtavat puhurit paiskautuvat sisään taloon
isää se ei tunnu haittaavan, olen puhelimessa huolissani
Onko meillä johonkin kiire vai miksi

Jää järkyttyy kyttyräselkäinen selitys tyrehtyy yyterin hiekkaan hienossa nostokurkinostossa nokikolari kolahtaa lahtarin leukaluuta vasten vasemmalta kaartaa kaamea traktori tuulilasin railosta tulvii verta ja venyvää kudospoimua poimurin piikit lävistävät mustikan mustissa vaatteissa valahtaa vankikarkurin veri nilkkoihin toivo on mennyt merisairas kalottipäinen väkäviisas vanhapoika veistää järvenpinnasta kaloja airoilla joiden kärjissä puunsyyt katki kuin katkeran ihmisen hengitystietoisuus

perjantai 5. lokakuuta 2007

Kirjoitan sinulle. Olemme nyt tässä.
Miten me olemme? Miten se on
mahdollista, ja millä tavalla?
Olen ponnistellut ymmätääkseni,
tehdäkseni ymmärryksestä osan
minua, sitä miten olen. Oletko jo
lukenut tämän kaiken, toisista jäljistä?
Sattui vain olemaan avoin haava,
istuin siihen ja en palellut. Siinä
kaikki. Huomasinko edes
kun haava umpeutui? Joskus istun kauan,
tarpeettomasti, ja toisaalla en kestä
tuoleja, kuinka ne romauttavat nikamia
kohti vaikeaa ja ärtynyttä unta.

torstai 4. lokakuuta 2007

Hän tekee 365 hengitystä, eikä yksikään ole samanlainen
Pidät häntä kädestä ja pyörität itsesi ympäri
Sinun kätesi ovat niin pitkät ja lukuisat
että hän alkaa nauraa aina nähdessään pienen sisarensa
tai ison veljensä kiitämässä yhä kauemanpana itsestään
ja viimein ohitse niin läheltä että kasvot heijastavat toisiaan
Hänestä tuntuu aina siltä, että hän on täysin sisarustensa armoilla
mutta hän unohtaakin aina mitä on heille antanut
syntymälahjanaan
Jokainen hengityksistään on erilainen
joskus kättä varten, joskus vihanpuuskahdus
Sinusta tuntuu että hän on kohdannut jotain vaikeaa
ja muistutat, ettei hän unohtuisi hengityksensä alle,
kieltämään sen puhdistavaa ja parantavaa vaikutusta
joka ei ulotu yksin häneen

Esitys 7: Kukkia! ja jotain ajatuksia

Tässä on teksti, jonka olen kirjoittanut vuosi sitten jolle kulle. Nuo ajatukset tuntuvat ihan hauskoilta vieläkin, ja se mitä Karolina Kucian ja Tero Nauhan Kukkia-projektista tuossa kirjoitan on minusta mielekästä julkistaa.

---

On myös niin, että vaikkapa performanssitaide, joka joskus saavuttaa jotain hyvin laajaa ja olennaista, voi olla kaikesta huolimatta hyvin kevyesti järjestettävää, hyvin vähän osaamista ja taitoa vaativaa, mutta silti mahdollistaa niin intensiivisen läsnäolemisen, että jo se pelkästään ohjaa teosta vättämättömien ilmaisujen äärelle. Nerous voi olla ihmisen omaa, harjoituksella hankittua, tai läsnäolevasta maailmasta esiin astuvaa, tilannekohtaista, tai myöskin ehkä paikkakohtaista joskus. Eikä vaikkapa nyt performanssin keinot välttämättä ole mitään uusia - niissä on usein kyse jonkin aivan arkisen (tai jumalallisen sitten) esityksellisestämisestä tai rituaalin tuomisesta johonkin ei-rituaaliseen tilaan.

Ehkä ei ole laajemmin katsoen kyse uusista keinoista vaan uusista konteksteista sekä uudesta tarkkaavaisuudesta.

miten meneilläänolevasta voi tislata läsnäolevaa
miten jäljelläolevasta voi jalostaa läsnäolevaa
miten poissaoleva
voidaan jäljittää

Helsingissä asuvat Tero Nauha ja Karolina Kucia tekevät Kukkia-projektissaan parhaimmillaan jotain aivan huikeaa. Olen nähnyt heidän kahdesta useamman tunnin esityksestä (Turussa ja Kuopiossa) pitkiä pätkiä, ja niissä oli kyllä tavoitettu... Oopperaan verrattuna ne ovat hyvin resuisia esityksiä. Intensiteetti on paljon vähittäisempi, paljon odotusta, paljon hitautta, esityksellinen tiheys jota esiintyy myös, voi olla hyvinkin kömpelöä, mutta se sattuu.
Katsojia ei voi olla paljon. Katsojat voivat olla esitykselle hyvin läheisiä - mutta Nauha ja Kucia eivät ole ns. yleisöystävällisiä: Turussa esitys oli Wäinöaaltosenmuseon atriumissa, sisäpihalla, jonne näki ikkunoista neljästä suunnasta, siis näyteikkunassa tai akvaariossa, yleisö oli eristetty. Kuopiossa esitys oli rinteessä ja vanhalla kiviportaikolla tienvieressä, yleisö koostui enemmän ohikulkijoista kuin ihmisistä jotka tulivat katsomaan vartavasten (hekin viipyivät yleensä vain hetken, minä kävin useamman kerran siinä olemassa parin ystävän kanssa) Mutta olisi mahdollista että yleisö jalostuisi toisistaan erkaneviksi ihmisiksi, ja sitäkin toki tapahtuu... ja se on yksi asia mitä oopperassa ei varmastikaan huomioida.
oopperassa ei huomioida esityksellisyyden tekniikkaa (siten kuin siitä nyt puhun mutta voi olla ettei merkitys välity näin äkisti enkä heti jaksa selittää ehkä myöhemmin nyt pitäis tehdä töitä vähän)

"Jos se polttaa, se on taideteos" tai jotain sanoi Hasan Shushud

keskiviikko 3. lokakuuta 2007

Uudistuvat ja katoavat blogit, kuvallinen ja keskustelun jännite

Näyttää vähän siltä, että suomalaiset "kirjallisuusblogit" ovat muuttamassa muotoaan. Ainakin Leevi Lehto ja Sven Laakso ovat ryhtyneet julkaisemaan paljon videota, ja Laakso Käymälässään myös musiikkia. Samoin kuvallisuus on muuttunut, esimerkiksi käy tämä blogi, tai Tomi Sonsterin Venuksen sääsket.

Teemu Manninen uudistuneessa blogissaan näyttää julkaisevan vain kuvia.

Erityisen kiinnostava on Teemun merkintä syyskuun kuudennelta päivältä. Siinä hän on rinnastanut kaksi kuvaa. Vasen kuva on itseasiassa kuvatiedostoksi muutettua tekstiä, jossa melko tuntematon kirjailija Mariaana Jäntti puhuu englanniksi julkisuudesta poistumisesta, ilmaksi tulemisesta, kuolleiden kielen opiskelusta. Oikeassa kuvassa nuoren miehen profiili katsoo tiiviisti pimeän yli vasempaan. Jäntin tekstiä klikkaamalla saa suurennoksen kuvasta, miehen profiilia klikkaamalla löytyy linkki Ylen elävään arkistoon, kirjalija Hans Selon haastatteluun vuodelta 1971. "Mistä kannattaa kirjoittaa, kysytään "Diivan" tekijältä Hans Selolta. "Rahasta", kuuluu vastaus."

En ole kuunnellut Selon haasttatelua, enkä lukenut Jäntin tai Selon kirjoja, joita ilmeisesti pidetään kokeellisina ja haastavina romaaneina.

Nämä kaksi kuvaaja hahmoa rinnastamalla syntyy olennainen jännite, jossa taiteilijan hiljaisuuden, lähtökohtien ilmaisun, julkisuuden ja karnevalismin ilmapiirit lomittuvat siten, että esiin nousee olennaisia kysymyksiä. Kuten: Missä määrin julkisuus hallitsee taiteilijaa, missä määrin julkisuutta voi hyväksikäyttää? Mikä on taiteellisen työn ja julkisen esiintymisen suhde? Voiko julkisuudessa vitsailu pilata taiteilijan hahmon siten, että se vaikuttaa teoksiinkin? Voiko julkisuudesta pidättäytyminen estää teoksen ja yleisön kohtaamista?

Erittäin kiinnostavaksi tämän kuvan tekee lisäksi se, että se on toinen merkintä Teemun uudessa , ymmärtäkseeni ainakin noin kolmannessa Kesken kaiken -nimisessä blogissa. Teemuhan on poistanut blogimerkintöjään julkisuudesta pariinkin otteeseen - ymmärtääkseni, ainakin kahdesta syystä: 1) koska keskustelu on johtanut turhiin ristiriitoihin tai huonoon ilmapiiriin, ja 2) koska jokin prosessi on tullut valmiiksi, ja on ollut syytä aloittaa puhtaalta pöydältä (Kesken kaiken muuttui viimeksi kun Teemun uusi kirja ilmestyi). Varmaankin näiden lisäksi voi olla muita syitä ja nuohan lomittuvat myös.

Jäntin ja Selon rinnastuksella tällaiset (blogi)julkisuuden mutkat ja esteet saavat ilmaisunsa tavallaan vihjauksien kautta, mutta myös suoraan. Tietysti tämä on omaa tulkintaani - voi olla että vähän etäistä.

(blogimaailman) keskustelun aggressiivisuus näyttää olevan haitallista kirjalliselle keskustelulle - Arto Virtasen ja Teemu Mannisen aktiivisten, osallistuvien blogien katoaminen tai muuttuminen ovat minusta riittäviä osoituksia tästä.

Yleisesti ottaen, keskustelujen ongelmat kärjistyvät, kun keskustelusta tulee henkilökohtaista - ristiriitaisten näkemysten välisien jännitteiden ei pitäisi sinänsä estää mitään. Henkilökohtaiseksi keskustelu voi mennä joko silloin kun kommentoija puuttuu henkilökohtaisuuksiin tai kirjoittaa sävyllä, joka loukkaa, tai jos kommenttien kohde ottaa kommentit henkilökohtaisesti. Nämä ovat monimutkaisia kysymyksiä - mikä on milloinkin henkilökohtaista ja missä määrin ongelmat ovat vain väärinkäsityksiä? jne., millaisia ristiriitoja ja jänniteitä ihmiset sietävät ja mitkä ovat todella tarpeellisia tai hedelmällisiä? Nämä ovat kysymyksiä joita täytyy pitää mielessä. Tiedän kokemuksesta, kuinka helppoa on loukkaantua turhaan, tai typeryyttään esittää asiat väärällä tavalla kärjistetysti. Ilman jännitteitä mitään ei tapahdu tai kasva, mutta jännite on kestettävä ennen kuin kasvua voi tapahtua, ja tarpeettomat jännitteet on sulatettava ennen kuin olennaiset jännitteet voivat ohjata oikeaan suuntaan.